Tunnustamme

Me saatiin ensimmäinen tunnustus ikinä! Kuul! Se tuli Nöpöstiinalta, ja siinä oli kuva (jota Irja ei jaksa osata liittää, Varpu saa hoitaa sen), jossa sanotaan, että olemme gorgeous. Jee!


Ja tässä tämä Varpun liittämä kuva...

 Meidän pitää myös kertoa itsestämme asioita, jotka tulevat tässä:

1) Milloin aloitit blogisi?
Irja: Lunttaan arkistosta ja sanon, että syyskuussa 2010. Tässä yhteydessä tunnustan myös, että minulla on ollut aiemminkin blogi, arviolta 2006-08, mutta sitä ei enää ole olemassa, eikä siitä moni tiennyt - ei Varpu, ei kukaan muu live-tuttu eikä kovin moni vieraskaan.
Varpu: Juu-u, samaan aikaan Irjan kanssa syyskuussa 2010 synnytimme tämän blogin kahden kätilön läsnäollessa. Blogin isästä ja äidistä ei ole varmuutta. Ja myös minulla on ollut oma salainen blogi vuodesta 2008, joka tosin pitkään on jo elänyt hiljaiseloa.

2) Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Irja: Blogimme käsittelee elämää, maailmankaikkeutta ja kaikkea. Useimmiten kirjoitan kuitenkin ärsyttävistä pikkuasioista. Kivi kengässä - kirjoitanpa siitä blogiin! Liian tunnistettavat asiat pyrin jättämään pois (vaikka piirränkin itsestäni erittäin näköisiä Paint-kuvia), ja myös työasioista yritän olla hyvin hiljaa.
Varpu: Blogi tosiaan käsittelee vähän kaikkia aiheita, mikään inhimillinen ei ole meille vierasta. Anonymiteetti on kuitenkin tärkeää. Se ei silti tarkoita etteikö voisi olla hyvinkin avoin (vrt. esim. säärikarvakirjoitus).


3) Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Irja: Minulla ei ole hovikuvaajaa eikä järjestelmäkameraa. Mikään taho ei ole myöskään lähettänyt minulle tuotelahjoja, pyytänyt kirjoittamaan uuteen monimediakonseptiin tai sponsoroinut Varpun ja minun tapaamisia, mistä olen hyvin, hyvin pettynyt! (Olen siis vankasti sitä mieltä, että tämä on ennen kaikkea muoti-/tyyliblogi. Turha väittää vastaan, kyllä on!)
Varpu: Myös huumori blogissamme on erityisen huonoa. Enkä muuten minäkään ole saanut mitään taloudellista hyötyä tästä vielä.  Ja Irja on erittäin oikeassa siinä, kun sanoo tämän olevan tyyliblogi - tyyliä se on huonokin tyyli!


4) Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Irja: Toveripiirin painostus eli Varpu. Asia tuli joskus puheeksi, jotenkin, ja siitä se mopo sitten lähti keulimaan. Kyllä maailmaan aina tämän verran hölinää mahtuu!
Varpu: Terapian tarve sai aloittamaan kirjoittamisen. Onneksi Irja suostui myös kirjoittamaan, tähän blogiin tulee näin kahdella kirjoittajalla kivasti dialogia ja vuorovaikutteisuutta...


5) Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Irja: En oikeastaan mitään, vallitkoon täällä edelleen vapaus kirjoittaa mitä sattuu ja mistä sattuu. Ei, yhden jutun keksin: täällä pitäisi olla enemmän päivän asu -kuvia! Niin, ja keksin toisenkin. Tämä ei suoranaisesti liity blogiin, mutta välillisesti kyllä: kommentoisin mielelläni enemmän toisten blogeissa, mutta en saa aikaiseksi - luen blogilistaani Google Readerin avulla, mutta yhden toisen tilin kautta (eli sen, jota käytän ns. oikeassa elämässä), ja kirjautuminen Irja Sassin tiliin kommentoinnin vuoksi tuntuu jotenkin liian vaivalloiselta välivaiheelta.
Varpu: No siis enemmän glitteriä pitäisi olla tässä blogissa. Se on ainoa miinuspuoli. Muutenhan tämä on aivan yhtä täydellistä settiä kuten kirjoittajansakin. Eipäs vaan, ehdottomasti pitää saada lisää "päivän mietelauseita" kehiin!


 Sopimusehdoissa sanottiin myös, että tämä tunnustus pitäisi jakaa eteenpäin, mutta... me emme jaa. Anteeksi vain! Perustelen (minä = Irja) sillä, että luen hirveää määrää blogeja, mutta lähinnä ihan hiljaa itsekseni kommentoimatta juuri koskaan, ja tuntuisi jotenkin nololta mennä antamaan suoraan tunnustuksia, jos ei koskaan muulloinkaan sano mitään. Pitäisi vähän lämmitellä ensin! Ja Varpu on samaa mieltä, on monia hyviä blogeja, mutta kirjoittajat eivät tiedä että juuri minä stalkkaan heidän tekstejään. Kohotan siis maljan kaikille kirjoittajille netin syövereissä!

Päivän teemabiisi

Tämän päivän teemabiisinäni on ollut Kate Bushin Wuthering Heights.

Kate on ihana, kappale on ihana, ja Humisevan harjun tarina on niin kipeän ihana. Tuhoon tuomitusta rakkaustarinasta tulikin mieleeni, että tänään on se suuri päivä, kun kauan odotettuja glamourhäitä tanssitaan Lapissa!

Korso

Hämmentävää, mutta totta: Aloitin tämän päivän matkustamalla Korsoon. Kuvitelkaa - legendaariseen Korsoon! Kuten olettaa saattaa, aamupäivästä Korsossa tuli hyvä, vaikka tipat silmissä ja pupillit laajentuneina en meinannut nähdäkään oikeita juna-aikatauluja paluumatkaa odotellessani. Aurinko paistoi silti Korsolle!

Korso.

Irja joka luki kirjoja*

Kerroin taannoin täällä mielipiteeni yhdestä kirjasta. Tein sen samoihin aikoihin myös eräässä live-tilanteessa, jossa en saanut ollenkaan ymmärrystä osakseni. Itse asiassa eräs ihminen alkoi suorastaan tentata minulta, mikä minua sitten kotimaisessa nykykirjallisuudessa oikein miellyttää – rivien välistä vaikutti vahvasti siltä, että hän piti makuani kehittymättömänä (Kun ei kerran Pulkkinenkaan kelpaa! Ajatella!) ja itseään huomattavasti minua sivistyneempänä. Se oli hemmetin ärsyttävää, mutta vielä enemmän minua ärsytti se, että en tuossa tilanteessa huonojen ehdotusten sinkoillessa ympärilläni itsekään keksinyt mitään. (Kun en osannut heti sanoa, minulle alettiin heitellä nimiä. Esimerkiksi nyt vaikka Snellman. Anja, ei J.V. Ei, en todellakaan pidä. Ampukaa minut.) 

Kirjaan siis muistiin muutamia hyviä muistoja kotimaisista nykykirjailijoista todistaakseni itselleni, että kaikki suomalainen kirjallisuus ei mielestäni ole latteaa ja/tai tylsää. Näitä minä sitten nakkelen takaisin, jos samanlainen tilanne toistuu joskus.

Pasi Ilmari Jääskeläinen. Luin romaanin Lumikko ja yhdeksän muuta ensimmäistä kertaa puistossa. Takana oli muutamia varsin kuluttavia kuukausia, ja minulla oli juuri alkanut kesäloma. Aurinko lauloi täyttä kurkkua ja linnut tirskuivat riemuissaan, mutta minä en jaksanut nähdä ketään enkä tehdä mitään ja näin ensimmäiset kaksi lomaviikkoa jatkuvasti unia töistä. Eräänä päivänä jaksoin sentään käydä kirjastossa ja menin puistoon lukemaan. Lumikko osui vahingossa mukaan. Muistan, että luin ja luin ja ajattelin, että vaikka kaikki onkin paskaa ja minua väsyttää kamalasti, on ihanaa, että maailmassa on vielä tällaisia kirjoja. Luin saman kirjan juuri uudestaan, eikä taika ollut kadonnut.

Miina Supinen. Liha tottelee kuria pelasti minut maailman tylsimmältä konsertilta, johon muutama vuosi sitten kesäpaikkakunnallani eksyin. Kun alttarin edustalla pidettiin puolen tunnin tajunnanvirtamaista muistelupuhetta paikkakunnan ammoin edesmenneestä suuresta miehestä, minä yritin naamioida naurunpyrskähdyksiäni yskänkohtauksiksi. (Kyllä, luin ko. teosta kirkossa. Taas saa ampua. Puolustaudun sillä, että istuin takarivissä, joten vanhempiani lukuun ottamatta kukaan ei nähnyt, ja he taas ovat jo tottuneet minuun.)

Monika Fagerholm. Sain joskus maailmassa (vuonna 1998, piti mennä kirjahyllylle tarkistamaan) Diiva-romaanin joululahjaksi (koska toivoin sitä itse, ei siis tullut pyytämättä eikä yllätyksenä). En ole varma, olenko edes lukenut sitä 2000-luvun puolella uudestaan, mutta muistan edelleen väkevästi, miltä kirjan lukeminen tuntui. Fagerholmin kerronta on toisteliasta ja pirstaleista, mutta monimutkaisuus ei ole koskaan itsetarkoituksellista kikkailua. Diiva oli ärsyttävä ja sympaattinen ja samaan aikaan mitä suurinta valhetta ja hirvittävän totta… ja hyi, miten falskeilta nämä minun sanani kuulostavatkaan. Lue itse!

* Miksi tuon pitikään tulla mieleen otsikkoa pohtiessani? Nyt minua sitten vaivaa loppupäivän se, että minulla on varmasti joskus ollut tuon Helakisan runon sävelletty versio jollain lastenlaulukasetilla, mutta en mitenkään saa koko melodiaa päähäni. On ehkä pakko ryhtyä etsimään sitä kasettia, jotta pääsisin osittaisesta korvamadostani eroon...

Minuahan ei huijata!

Minulle soitettiin tänään siitä firmasta, joka antaa minulle jokapäiväisen internettini. Olivat soitelleet jo aiemminkin, tunnistin numerosta, mutta en minä arkena vastaa puhelimeen keskellä päivää... Lomalla ehtii. (Ylpeys käy muuten lankeemuksen edellä, ja lomalla leuhkimisesta seuraa ahkeraa nenänniistoa ja puolikuntoista nuokkumista. Ei ole influenssaa minulla, mutta epämääräinen kurkkukipuräkätauti kuitenkin. Sehän tarkoittaa sitä, että tärvään lomani nukkumiseen vielä tavallistakin perusteellisemmin – tänään nousin työllä ja tuskalla sängystä jo klo 12.25.)

Noh. Ilmoittivat, että internet-yhteyteni on hidas, niin hidas, ettei sellaista enää myydä ihmisille. Nyt saisin viisi kertaa nopeamman yhteyden ja mokkulan maksamalla vain neljä euroa enemmän kuussa. Minulla kun tuota aikaa oli, päätin heittäytyä kyseleväiseksi. Entä jos en halua vaihtaa? Toimiiko yhteyteni edelleen? Juu, kyllä se toimii, mutta ei välttämättä ikuisesti, ja nythän tosiaan saisi nopeammankin, ja sen mokkulan… Minä en oikeastaan halua maksaa yhtään enempää. Entäs jos olisin uusi asiakas? Mitä minulle sitten myytäisiin sillä hinnalla, jonka nyt maksan? No se olisi sitten se viisi kertaa nopeampi yhteys ilman mokkulaa. Entäpä kun tiedän muuttavani vuoden lopussa? Mitä minun yhteydelleni sitten tapahtuu? No sen voi sitten ilmoittaa meille, ja sitten sen sopimuksen voi purkaa… Mutta voisin siis jatkaa kuten ennenkin, vaikka tällaista liittymää ei enää saakaan ostaa? Tai vaihtoehtoisesti maksaa nykyisen hinnan nopeammasta liittymästä? Niin, onhan se mahdollista.

Ja tapahtui niin, että riehaannuin omasta nokkeluudestani, kun osasin niin näppärästi selvittää, kuinka tavallaan minua miedosti huijataan tässä jättämällä asioita kertomatta, että otin sitten kuitenkin sen mokkulasopimuksen. Tarvitsenhan sitä todella kipeästi, kun minulla on tämä kätevä kannettava tietokone, jota ei voi siirtää ilman, että se alkaa pitää infernaalista meteliä... Näin toimii valveutunut kuluttaja! Yeah! Puhelun lopussa tajusin myös, että taisin tulla ohimennen sitoutuneeksi johonkin määräaikaissopimukseen, josta minulle ei sinänsä erikseen kerrottu – sanottiin vain, että jos muutan pois palveluntarjoajan vaikutusalueelta, pitää sitten olla muuttoilmoitus, tai jotain, en oikein kuunnellut. Hmm.

Noh, onhan minulla aina 30 päivää aikaa muuttaa mieltäni (kuvittelen, että ilmaiseksi, mutta luultavasti siinä oli joku lisämaksu, josta en älynnyt kysyä). Ja voihan olla, että tulen jossain vaiheessa ostaneeksi uuden kannettavan tietokoneen, jota voi myös kantaa. Voi myös olla, että ennen lehmä lentää kuin Irja viisastuu…

Lehmä, ilmojen valtias

Lomaterveiset, lomaterveiset, lo-ma-ter-vei-set*

Varpu käski kirjoittaa jotain meidän blogiin, ja koska olen nöyrä ja kuuliainen tyttö, minähän kirjoitan!

Kirjoittamalla tähän aikaan saan kehoni myös kätevästi lomarytmiin, jossa valvotaan yöt ja nukutaan päivät. Jos joku ei tuosta ymmärtänyt, kehua retostelen vielä ihan erikseen: minä olen LO-MAL-LA. Miettikääpä sitä, kun luette tätä aamulla työpaikoillanne (siis kyllähän nyt ihan kaikki perehtyvät meidän blogimme sisältöön heti ensimmäiseksi maanantaiaamuna sen sijaan, että tekisivät esimerkiksi töitä)! Minä olen kotona kääntämässä kylkeä! Hahaa! (Saatan olla kyllä myös kotona niistämässä nenää ja kiroamassa julmaa kohtaloani. Juuri tekemäni diagnoosin mukaan minulla on joko luulotauti tai influessan ensioireita.)

Asiaan. Kävin opintomatkalla läntisessä naapurimaassamme. Nyt kerron teille asioita, joita matkallani opin:

1. Ruotsalaiset pukeutuvat niin yhdenmukaisen trenditietoisesti, että se ei ole enää edes huvittavaa, vaan melkeinpä pikkuisen surullista.
2. Siksi(kin) tyylitietoisten bloggaajien "Ah-kunpa-pääsisin-jälleen-Tukholmaan-shoppailemaan-siellä-on-kaikkea-ja täällä-ei-mitään" -huokailut ovat minulle suuri mysteeri.
3. Ruotsalaiset osaavat kuitenkin tehdä aika kivoja kahviloita. Helsingissä - ainakaan ydinkeskustassa - ei ole yhtään kivaa kahvilaa. Jos joku tietää sellaisen, kerro heti minullekin!
4. Jos hukkaa tavaroitaan reissun päällä, kannattaa tarkastaa oma matkalaukku huolellisesti ainakin kolmeen kertaan. 
5. Lagerhaus on ihan mahtava paikka (tätä en oppinut, tiesin sen jo). Olen rampannut siellä joka ikisellä Tukholman-reissullani jo melkoisen pitkään, ja aina se jaksaa viihdyttää. Minulla on esimerkiksi maailman hienoin saippuateline, joka on ostettu Lagerhausista. Minun piti ihan tuon telineen vuoksi ostaa palasaippuakin, vaikka en koskaan käytä sellaisia (palasaippuat ovat ällöjä ja epähygieenisiä, sanoo minun mieleni).

Jos tämä ei ole sinusta hieno, vika on ehdottomasti katsojan silmässä.

EDIT-tuokio vielä enemmän keskellä yötä: Opin juuri lisää asioita. Jos hankkii pitkän harkinnan jälkeen uuden kosmetiikkatuotteen, joka on ostajan mittapuulla vieläpä melko hintava, kannattaa tarkistaa pakkauksen kyljestä ainakin kolmetoista kertaa, että tuotteen sävy on juuri se, mikä pitikin. Liian tumma meikkipuuteri = ei ollenkaan hyvä. Minä toivotan nyt hyvää yötä sanoen, että voihan PERSE.

*Otsikko on tarkoitus rallatella tätä tarttuvaa sävelmää mukaillen.

Unelmien lauantai

Ah, lauantai-ilta on kyllä viikon paras ilta. Tänään tulee vielä Bond-leffa (luonnollisesti Sean Conneryllä), jääkaapissa on suklaata (mitä nyt tässä oksutaudista toipuessani pystyn sitä syömään), ja äsken televisioni kuninkaana oli ihana Seppo!

Joudun ehkä ottamaan vähän takaisin taannoisia kovia sanojani kuorolaulusta. Tai siis kuorolaulu on edelleenkin aika pahan kuuloista, ainakin telkkarista kuunneltuna, mutta se ei haittaa nyt ollenkaan, sillä Suomen paras kuoro -ohjelmassa on mukana tuomaroimassa Seppo Murto. Seppo on niin sympaattinen ja reilu ja ihana, että ei haittaa ollenkaan vaikka Seppoa seuratessaan joutuu pakostakin kuuntelemaan niiden kuorojen ulinaa.  I ♥ Seppo!

Ahdistaako vai ei? Vol. II

Hah, myös Lehden tämänpäiväisessä jutussa kommentoitiin samaa iltapäiväjournalismin huipentumaa mistä kirjoitin eilen. Tunnen kerrankin bloggaavani ajan hermolla. Ahhhhhh....

Ahdistaako vai ei?

Maanantai-illan tylsyyksissäni alennuin surffaamaan iltapäivälehtien sivustoilla (ja kyllä, tiedän että ahneet ja karvaiset mainosrahoja haalivat kätöset taputtavat innoissaan joka kerta kun klikkaan jonkun turhaakin turhemman lööpin auki, mutta en voi sille mitään, olen huono ihminen).

Iltsikan sivuilla oli kaunis osoitus siitä kuinka itseään arvostavat journalistit tekevät taustatöitä uutisia varten:

"Kerro meille jos olet onneton, niin me piehtaroimme tuskassasi ja rahastamme ahdistuksellasi! Luottamuksellisesti."

Jäin pohtimaan, että voinko ottaa yhteyttä toimitukseen, jos ahdistaa ihan muuten vaan? Kelpaanko juttuun jos esim. koti-ilmapiiri sattuisi olemaan kiristynyt? Ja niin, Nokian kaupungissa työskentelevät ovat tietysti jutussa mukana, samoin kuin minkä tahansa yhtiön pettämiksi joutuneet.

Jep, väsynyttä juttua sekä minulla että iltapäivälehdillä. Ja ai niin, hyvää ystävänpäivää!

Yksinäisyyteen tuomittu

Luulen, että minun ei kannata mennä ulos enää tänään. Ei ainakaan silloin, kun aurinko vielä paistaa ja ihmiset ovat liikkeellä. Saattaisin nimittäin tuottaa arvaamatonta tuhoa ja hävitystä...

Tein tänään viikoittaisen urotekoni ja laitoin ruokaa ihan itse. Toisin sanottuna lisäsin vettä ja öljyä kaupan falafeljauheeseen, keitin taitavasti riisiä ja loihdin herkullisen jogurttikastikkeen.

Viimeksi mainitussa piilee pieni ongelma. Puristin kastikkeen sekaan mausteiden ja sekalaisten ainesosien lisäksi pari (lue: neljä, tai ehkä viisi) valkosipulinkynttä. Minä pidän valkosipulista, mutta kaikki eivät pidä, ja jos minun pitäisi luonnehtia hengitykseni tuoksua tällä hetkellä, voisin sanoa sitä... voimakkaaksi. Taidan siis suosiolla istua loppupäivän kotona työpaperien äärellä ja jättää esimerkiksi alustavasti kaavailemani elokuvakäynnin tuonnemmaksi. (Hiihtämäänkin piti mennä, mutta eihän sitä noin kylmällä viitsi...)

kuvassa Irja (oik.) ja ihmiskunta (vas.)

P.S. Pakkasin sunnuntailounaani jämät eväiksi huomiselle. Tuore valkosipulihan ei enää seuraavana päivänä maistu eikä tuoksu juuri millekään, eikö niin?

Minä vain kysyn

Houkutteleeko jotakuta erityisesti "Uusi suomalainen Valion Olo™ Ruoansulatusjogurtti", jota kaikkialla ahkerasti mainostetaan? Minulle termi ruoansulatusjogurtti tuo nimittäin mieleen lähinnä mahanesteet - olenko mielleyhtymineni yksin? 

Jos etsii syvempää viisautta ruoansulatusasioissa (ts. menee Wikipediaan katsomaan, mitä siellä aiheesta sanotaan), tuote muuttuu yhä houkuttelevammaksi:

Ihmisen ruoansulatus on järjestelmä, joka muuttaa syödyn ravinnon elimistölle käyttökelpoiseen muotoon. Ensin ravintoa pilkkovat suussa kieli ja hampaat. Sylkirauhaset erittävät mukaan sylkeä. Ruoka jatkaa matkaa nieluun ja ruokatorveen ja edelleen mahaan. Täältä ravinto etenee ohutsuoleen, jossa suurin osa ravinnosta imeytyy ohutsuolen seinämän läpi. Imeytymätön aines kertyy paksusuoleen, jossa vielä osa aineista imeytyy elimistöön. Loppu poistuu lopulta peräaukon kautta ulosteena. lähde

Nam! Tällaista jogurttia minäkin haluan syödä!

Onhan ruoansulatus tietysti luonnollinen asia ja kaikkea, mutta olisiko tuotteen nimeämistä ehkä kuitenkin kannattanut miettiä pikkuriikkisen pidempään..?

Kauneutta arkeen, ole hyvä (osa II)

Netin ihmeellisestä maailmasta löytää joskus hyvin kauniitakin asioita, kuten Sergei Prokudin-Gorskin 1900-luvun alussa ottamia värivalokuvia.

Kuvia ja valokuvauksen tekniikkaa on esitelty mm. täällä Tekniikka&Talous-lehden sivulla. Prokudin-Gorskin kuvat ovat peräisin Wikimedia Commonsista, josta kuvia löytyy myös lisää.

Vaikka valokuvat ovat vanhoja, ovat niiden värit, ihmiset ja maisemat hyvin kirkkaita ja eläviä, kuin hetki sitten tallennettuja. Kuvia katsellessa odottaa näkevänsä tohtori Živagon vilahtavan Permin kaduilla, tai Levinin käyskentelemässä viljapellollaan. Emiirin potretti ja maalaistyttöjen mekot ovat kuin suoraan satukirjan sivuilta. Suosittelen valokuviin tutustumista lämpimästi!

Leo Tolstoi toukokuussa 1908.
(Kuva: Sergei Prokudin-Gorski,
lähde: Wikimedia Commons)

Kauneutta arkeen, ole hyvä

Tässä sitä yritetään pitää jonkinlaista lifestyle-blogia, mutta sisustusaiheet loistavat poissaolollaan! Ei tällainen sovi alkuunkaan! Onneksi kotini pursuaa pikantteja yksityiskohtia, joten tilanne on helppo korjata.

Tiedättekö, mikä seuraavassa kuvassa on?

Sehän on tietenkin työtuolini jalka, joka on jälleen yksi osoitus siitä, kuinka kykenen luomaan kauneutta ja harmoniaa ympäristööni.

Alussa oli parketti, joka oli alkanut näyttää huolestuttavan lommoiselta työpöydän ympäristössä työtuoliini asentamistani huopatassuista huolimatta. Eräänä päivänä hermostuin irtoileviin huopatassuihin ja koko ajan pahemmin vaurioituvaan lattiaan, ja virkkasin jämälangasta somat sukkaset jokaiseen tuolinjalkaan.

Tarkkasilmäisimmät saattavat nyt ihmetellä, missä ne somat sukkaset oikein ovat, kun ei niitä ainakaan kuvassa näy. Noh, nehän ovat tietenkin imurini vatsassa - oli kerran siivouspäivä, ja arvioin imutehon hiukan väärin. Onneksi olen luova ja taiteellinen ihminen, joten keksin heti, kuinka korjata tilanteen. Nyt muistiinpanovälineet esiin, jos sinäkin tahdot tehdä asumuksestasi soman ja kodikkaan!

1. Ota neljä paritonta sukkaa. Jos sinulla ei ole sellaisia, onnittele itseäsi - pesukoneesi on kadehdittavan hyvin käyttäytyvää mallia. Kaksi paria rikkinäisiä sukkahousuja sopii myös erinomaisesti tarkoitukseen.
2. Leikkaa kärjet irti.
3. Tunge sopiva määrä jäljelle jäänyttä sukka(housu)materiaalia varpaiden kohdalle.
4. Aseta tekemäsi mytyt hellästi tuolin jokaiseen jalkaan. 
5. Sido villalangalla tai muulla sopivalla materiaalilla.
6. Tilapäiset* lattiansuojukset ovat valmiit.

* "Tilapäinen" = Aika, joka menee tekemisen aikomisesta lankojen esille saamiseen ja uusien suojusten virkkaamiseen, ts. mitä hyvänsä kolmesta kuukaudesta hamaan ikuisuuteen.

Some Day My Prince Will Come...

...mutta tuli prinssiä tai ei, aina voi keskittyä sammakoihin sitä odotellessa!

Olen kuullut, että toiset ihmiset nukkuvat öisin. Minäkin nukun toisinaan, mutta välillä inspiraatio iskee, ja silloin on annettava luovuuden hengen kuljettaa, näytti kello mitä hyvänsä. Viime yönä alitajuntani kertoi, että aika päiviä sitten hankkimani kutistemuovi on nyt hautunut paskartelulaatikossani riittävän kauan. Sitä oli siis ryhdyttävä testaamaan saman tien, ja tällaista siitä seurasi:

Lopputulos oli yllättävänkin hieno, ja kutistemuovin kanssa leikkiminen oli hauskaa! Lisäksi tulin viettäneeksi antoisia hetkiä lastenkirjakokoelmani parissa, kun etsiskelin sopivan kokoista kuvaa, josta voisin piirtää läpi (ei synny tunnistettavaa sammakkoa näistä näpeistä vapaalla kädellä piirtäen, ei todellakaan).

Vaikka luomukseni ovatkin varsinaiset kruununjalokivet, niissä on valitettavasti pari tyyppivikaa: ne a) ovat liian isot, jopa minun päähäni ja b) pyörivät korvissa kummallisesti, jolloin muille ihmisille tulee esitelleeksi lähinnä korujen (tylsää ja valkoista) taustaa. Tuotekehittely jatkukoon. Mitä prototyyppeihin tulee, ajattelin postittaa korut ystävälleni, jolla on vähintäänkin yhtä kummallinen maku korujen suhteen kuin minulla ja lisäksi isompi pää. Vahinko kiertämään!

Toivottu meikkipostaus

Minulta on aika paljon kyselty, mikä on hehkeän olemukseni ja huolitellun meikkini salaisuus (...no, jos ihan tarkkoja ollaan, ei ole kukaan tainnut ääneen kysyä, koskaan, mutta kyllä minä aistin, että kaikki pohjimmiltaan haluavat tietää).

Edes minä en ole luonnostani jumalaisen kaunis, vaan se vaatii hiukan työtä ja vaivaa, kuten oheisesta kuvasta näkyy:

 

Jos sinäkin tahdot olla yhtä hehkeä, annan mielelläni vinkkejä! Tässä siis arkiaamujeni kaunistajat:

1. Pohjustus. Aloitan meikkipohjan luomisen yleensä jo edellisenä iltana menemällä nukkumaan noin kolme tuntia myöhemmin kuin olisi suotavaa. Jos oikein jaksan panostaa, syön myös suolaista ruokaa ja juon liian vähän nestettä. Sopiva turvotus silottaa juonteita ja korostaa eksoottisia tyynynpainaumia poskipäillä.
2. Aamulla jatkan prosessia torkuttamalla muutaman kerran enemmän kuin kannattaisi. Näin pystyn keskittymään laittautumisessa olennaiseen, koska mihinkään muuhun kuin välttämättömään ei jää aikaa.
3. Kun lopulta pääsen siihen vaiheeseen, jossa pitäisi siirtyä ihmisten ilmoille, laitan ensiksi hiukset (naaman voi hätätilassa kammata vasta työpaikan vessassa). Havainnekuvassa näkyy Irja sen jälkeen, kun olen vaivautunut pesemään hiukset jo illalla; aamulla tulos on toisinaan hiukan villi. Hiusten laitossa rutiineihini kuuluvat lämpösuojasuihke (kriteerit: halpa, ei sisällä alkoholia) ja suoristusrauta (ainoa kauneudenhoitotuote, johon olen oikeasti panostanut, enkä ole katunut, vaikka maksaessa sattui kukkaroon). Koska rautani on aidosti hyvä, suoristukseen menee ehkä 3-5 minuuttia. Omistan myös hiuslakan, muotovaahdon ja monta muuta purnukkaa, joita en ikinä käytä. Niistä tulee kuitenkin sellainen olo, että yrittää.
4. Meikkipohjassa luotan puuteriin - kesällä ei voinut käyttää meikkivoidetta, koska oli aina hiki, ja kesän jälkeen en ole tullut ottaneeksi muita aineita käyttöön. Olen jo vuosikausia käyttänyt sen suomalaisen kosmetiikkavalmistajan vaaleinta kivipuuteria, joka on aika huonoa ja tätä nykyä mielestäni myös ylihintaista, mutta ei ole kiinnostanut etsiä uuttakaan. Jos iho oikein kukkii, saatan kaivaa myös (luultavasti Tarjoustalosta vuonna 2007 ostetun) peiteaineen esiin. Yleensä en ehdi. Mineraalimeikeistäkin olen kuullut, mutta en oikein ymmärrä, kuinka joku voi ennättää pyöritellä niitä iholleen vaikkapa pirullisena ihan tavallisena maanantaina...
5. Hiusten suoristuksen lisäksi toinen ehdoton kauneusrutiinini on ripsivärin laitto. Luotan siihen lämpimällä vedellä lähtevään, koska vesiliukoiset ovat heti poskilla ja vedenkestäviä en jaksa poistaa. Tällä hetkellä ripsivärini on vanha ja paakkuuntunut, mutta onneksi pääsen vielä tässä kuussa glamouria tihkuvalle risteilylle läntiseen naapurimaahamme, joten voin ehkä ostaa uuden!
6. Ripsivärin levityksessä tavaramerkkini on reilu annostelu - päivittäisestä käytöstä huolimatta onnistun joka kerta maskaroimaan myös kulmaluuni ja / tai poskipääni. Siksi viimeistelen ehostukseni vanupuikolla, jolla poistan ylimääräiset esiintymät muualta kasvoista.
7. Valmista! Saa tulla pyyhkimään!

Löytö tarjouslaarista

Ilon päivä! Olin himoinnut lähikaupassa jo pitkään keraamisia Hello Kitty -mukeja, mutta en halunnut niitä ostaa, koska hinta-laatusuhde ei ollut mielestäni kohdallaan... Tänään kuitenkin kävelin mukihyllyn ohi, ja kuinka ollakaan, kaikissa Hello Kitty -mukeissa oli oranssi tarjoustarra! Sain kuin sainkin itselleni ihqut mukit halvalla.

Toisen mukin vien työpaikan kahvihuoneeseen, jotta saan ammatillista uskottavuutta ja kaipaamaani arvostusta. Toisen mukin jätän kotiin aamukaakaon nauttimista varten.

Vetoomus

Pari viime viikkoa elämäni on ollut pääsääntöisesti niin väsynyttä ja ankeaa, että ns. elämän pienet ilot ovat tulleet tarpeeseen. Jäätelö on elämän pienistä iloista suurimpia.

Nyt vetoankin ihmiskuntaan ja pyydän: ostakaa tervajäätelöä. Muuten sitä ei kohta enää pakastealtaista löydy, ja elämäni on niiltä osin pilalla. Toimin nyt ajoissa, niin saan myös yhdeksänosaisen veitsisarjan jotta en joutuisi jälleen kerran kokemaan suosikkijäätelöni katoamista elämästäni. (Ennakkotapaus: Ben & Jerry'sin Bohemian Raspberry. Melkein kaikki muut saman merkin maut ovat liian suklaisia tai pähkinäisiä tai muuten vain viallisia, mutta se oli h-y-v-ä-ä. Sydämeni itkee edelleen, kun ajattelen menetystäni.)

Toistan siis vielä kerran: ostakaa tervajäätelöä. Minä ostin Pirkkaa, koska sitä oli lähikaupassa, mutta muutkin merkit käyvät (jos sellaisia on, minä en ruokaostosten takia jaksa kovin kauas kotoa vaellella, joten en tunne eri kauppaketjujen tarjontaa kovinkaan hyvin). Tärkeintä on, että saan halutessani tervaa muulloinkin kuin kesällä jäätelökioskista.

Eduskuntavaalit lähestyvät

Hei sinä kansanedustajaehdokas! Oletko oikeiden arvojen kannattaja? Haluatko Suomeen ja Eurooppaan lisää talouskasvua ja hyvinvointia? Onko sinunkin mielestäsi moraali murenemassa nuorisoltamme?

Jos vastasit kaikkiin kysymyksiini "kyllä", niin olet varmasti samaa mieltä kanssani siitä, että kuorolaulu on välittömästi kiellettävä Suomessa. Jos lupaat tehdä tästä lakialoitteen päästyäsi eduskuntaan, niin minä vuorostani lupaan ääneni sinulle. Jos kuorolaulun kieltämisen taakse ei saada eduskunnan enemmistöä, niin minulle riittää sekin, että kuorolaulua harrastavien ihmisten kielletään puhuvan meille muille mitään kuorolaulusta (erityisesti alkoholin vaikutuksen alaisena). En halua kuulla mitään kuorolauluun liittyvää, enkä voi sietää kuorolaulua, etenkään laulavia kvartetteja. Laki luonnollisesti koskisi sekä seka- että mieskuoroja.

Ehdokas, jos lupaat ajaa asiaani, niin ääneni (kaksiviivainen c) on sinun!

Yst. terv. kunnankirjuri Varpu Vapaa