sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Yksinäisyyteen tuomittu

Luulen, että minun ei kannata mennä ulos enää tänään. Ei ainakaan silloin, kun aurinko vielä paistaa ja ihmiset ovat liikkeellä. Saattaisin nimittäin tuottaa arvaamatonta tuhoa ja hävitystä...

Tein tänään viikoittaisen urotekoni ja laitoin ruokaa ihan itse. Toisin sanottuna lisäsin vettä ja öljyä kaupan falafeljauheeseen, keitin taitavasti riisiä ja loihdin herkullisen jogurttikastikkeen.

Viimeksi mainitussa piilee pieni ongelma. Puristin kastikkeen sekaan mausteiden ja sekalaisten ainesosien lisäksi pari (lue: neljä, tai ehkä viisi) valkosipulinkynttä. Minä pidän valkosipulista, mutta kaikki eivät pidä, ja jos minun pitäisi luonnehtia hengitykseni tuoksua tällä hetkellä, voisin sanoa sitä... voimakkaaksi. Taidan siis suosiolla istua loppupäivän kotona työpaperien äärellä ja jättää esimerkiksi alustavasti kaavailemani elokuvakäynnin tuonnemmaksi. (Hiihtämäänkin piti mennä, mutta eihän sitä noin kylmällä viitsi...)

kuvassa Irja (oik.) ja ihmiskunta (vas.)
P.S. Pakkasin sunnuntailounaani jämät eväiksi huomiselle. Tuore valkosipulihan ei enää seuraavana päivänä maistu eikä tuoksu juuri millekään, eikö niin?

2 kommenttia:

Nöpöstiina kirjoitti...

Valkosipulin käyttäminen on hyvä tapa tunnistaa verenimijät eli vampyyrit. Kaikki jotka lakoavat edestä, kuuluvat tuohon epäihmisten lahkoon, joten elä turhaan sure aiheuttamaasi tuhoa.
Minulta puuttuu joku reseptori tai vastaava, en nimittäin haista valkosipulia ollenkaan. Kun joskus hamassa nuoruudessani olin päiväkotiapulaisena, sain aina hoitaa yhden suloisen pikkupojan, koska voimakkaan valkosipulin hajun takia muut hoitajat eivät voineet (mukamas) olla hänen lähellään. (Valkosipuli)rasismia, sanon minä! Minä en oikeasti haistanut mitään, ja ihan onnellisena paijasin pikkuisen päiväunille :)

neiti talonmies kirjoitti...

Erittäin hyvä argumentti, mä niin vetoan tuohon huomenna töissä, jos joku huomauttelee tuoksahduksista ikävään sävyyn :D