sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Some Day My Prince Will Come...

...mutta tuli prinssiä tai ei, aina voi keskittyä sammakoihin sitä odotellessa!

Olen kuullut, että toiset ihmiset nukkuvat öisin. Minäkin nukun toisinaan, mutta välillä inspiraatio iskee, ja silloin on annettava luovuuden hengen kuljettaa, näytti kello mitä hyvänsä. Viime yönä alitajuntani kertoi, että aika päiviä sitten hankkimani kutistemuovi on nyt hautunut paskartelulaatikossani riittävän kauan. Sitä oli siis ryhdyttävä testaamaan saman tien, ja tällaista siitä seurasi:


Lopputulos oli yllättävänkin hieno, ja kutistemuovin kanssa leikkiminen oli hauskaa! Lisäksi tulin viettäneeksi antoisia hetkiä lastenkirjakokoelmani parissa, kun etsiskelin sopivan kokoista kuvaa, josta voisin piirtää läpi (ei synny tunnistettavaa sammakkoa näistä näpeistä vapaalla kädellä piirtäen, ei todellakaan).

Vaikka luomukseni ovatkin varsinaiset kruununjalokivet, niissä on valitettavasti pari tyyppivikaa: ne a) ovat liian isot, jopa minun päähäni ja b) pyörivät korvissa kummallisesti, jolloin muille ihmisille tulee esitelleeksi lähinnä korujen (tylsää ja valkoista) taustaa. Tuotekehittely jatkukoon. Mitä prototyyppeihin tulee, ajattelin postittaa korut ystävälleni, jolla on vähintäänkin yhtä kummallinen maku korujen suhteen kuin minulla ja lisäksi isompi pää. Vahinko kiertämään!

2 kommenttia:

Nöpöstiina kirjoitti...

Minä olen elämässäni pussannut muutamaakin prinssiä, mutta niistä on aina tullut sammakoita. Olenkohan tehnyt jotain väärin, vai miksi siinä aina käy niin?

neiti talonmies kirjoitti...

Niin, tuo on yksi elämän ratkaisemattomia mysteereitä! Ehkä näissä asioissa pitäisi vain luottaa vanhan kansan viisauteen ja aloittaa juuri niistä sammakoista? Mieluiten toki kruunupäisistä, jos haluaa ottaa varman päälle...