sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Juhlan tuntua

Tänä aamuna herätessäni minulla oli niin erityinen olo, että aavistin vaistonvaraisesti tässä päivässä olevan jotakin aivan erityistä. Osuin aivan oikeaan: 30. tammikuuta on Irjan nimipäivä! Hyvää nimipäivää minulle ja kaikille muille Irjoille! Merkkipäiväni kunniaksi minua saa muistaa esimerkiksi hammaslangalla tai biojätepusseilla.

Aina erehtymätön Wikipedia toteaa Irja-nimen taustasta seuraavaa: "Nimi Irja on muodostunut kreikkalaisperäisen, maanviljelijää tarkoittavan Georgios-nimen vanhasta yläsaksalaisesta muodosta Irg ja on siten samaa alkuperää kuin miehennimi Yrjö."

Tämähän tarkoittaa sitä, että olen käytännössä Englannin kuningashuoneen jäsen! Siellähän niitä Yrjöjä on ollut vaikka millä mitalla - tai ainakin kuusi - ja Irjana edustan samaa jatkumoa. Alan välittömästi odotella kutsua Williamin ja Katen naimiaisiin. Odotellessani voisin käydä katsomassa Kuninkaan puhe -elokuvan ja tuntemassa syvää kohtalonyhteyttä Yrjö VI:n (ja mahdollisesti myös Colin Firthin) kanssa.

Nimipäivään sopien haluan kertoa myös, että eilen löysin itselleni intiaaninimen. Jos ei minusta tule Suomen kuningatarta (Irja I kuulostaa minusta aika vakuuttavalta, mutta en uskalla laskea koko tulevaisuuttani tämän unelman varaan), voin aina harkita uraa intiaanipäällikkö Mätänä Mandariinina. Olen jo monta päivää miettinyt, mikä täällä haisee, ja vienyt biojätteitä ja käynyt suihkussa ja huiskinut etikkaa ja soodaa nurkkiin. Eilen löysin syyllisen, kun kilon mandariinipussissa oli taas kerran yksi läpimätä yksilö, vaikka olin mielestäni käynyt koko satsin huolella läpi ensin kaupassa ja myöhemmin vielä kotosalla. Luonnonmukainen huonetuoksu, kyllä, mutta heitin sen kuitenkin tuhlaavaisesti pois.

Nyt kunnioitan sisäistä kreikkalaisperäistä maanviljelijääni ja ryhdyn antamaan huonekasveilleni vettä. Hyvää päivänjatkoa kaikille!

Päivän mietelause: Nomen est omen.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Vaihtoehtodieetti

Oletteko kyllästyneet alkuvuoden joka tuutista tulviviin "Kevyempi uusi elämä" -neuvoihin? Minulla on teille vaihtoehtoinen ruokavalio, jota kutsun vaatimattomalla työnimellä Irjan ihmedieetti. Koko päivän ateriakokonaisuuksien laadinta on vielä hivenen kesken, mutta haluan ehdottomasti jakaa tähänastisen työni tulokset jo luonnosteluvaiheessa.

Näin sujuu päivän alkupuolisko Irjan ihmedieetin tahdissa:

Aamupala (klo 9.30): siemaus kahvia (loput kaadetaan jäähtyneenä mukista pois klo 11)
Lounas 1 (klo 13.00): mukillinen kahvia
Lounas 2 (klo 15): laskiaispulla (ehdottomasti hillolla)
Välipala (klo 15.15): laskiaispulla (ehdottomasti hillolla)

Sen pituinen se, toistaiseksi. Seuraavaksi mediakatsauksen pariin.

Minulla on ongelma. Maria Veitola on minusta jokseenkin ärsyttävä hahmo. En siis ole kokenut minkäänlaista tarvetta seurata hänen vetämäänsä keskusteluohjelmaa. Tänään Maria!* tuo kuitenkin mukanaan ruutuun myös Johanna Tukiaisen Artoineen kaikkineen, joten minun on ehkä pakko katsoa tuo jakso**, mikä ärsyttää jo ennakolta.

EDIT seuraavana iltana: Voitin ennakkoluuloni ja katsoin tuon Maria!-show'n (eli etsin sen kohdan, jossa Johanna ja Arto esiintyivät ja jätin loput parhaani mukaan katsomatta). Täytyy sanoa, että hävetti - ei niinkään vieraiden puolesta, vaan ohjelman tekijäkaartin. Kyllä itse kukin luultavasti välillä ilkeilee toisten kustannuksella vaikuttaakseen itse viisaammalta, mutta ei em. toiminnan yleisyys tee siitä viiltävän älykästä tv-viihdettä. Olen puhunut.

*Jo tuon ohjelman nimikin on huutomerkkeineen ärsyttävä.
** Tämä toki edellyttää, että a) jakso löytyy Nelosen netti-tv:stä b) kyseinen netti-tv ei taas kerran kaada selaintani.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Sinut

Sain viime viikonloppuna luettua loppuun Umayya Abu-Hannan kirjan "Sinut" (WSOY 2007).


Kirja yhdistyy nyt mielessäni Turkuun, sillä ostin sen Turusta elokuussa 2008. Kirja seisoi hyllyssäni odottamassa pitkään lukuvuoroaan, ja vasta nyt tammikuussa aloin lukea sitä kunnolla. Sain kirjan loppuun kun olin viikonloppuna käymässä jälleen Turussa. 

Kirja koostuu luvuista, joissa Abu-Hanna kertoo elämästään Suomeen muuttonsa jälkeen. Kertomukset 30 viime vuoden ajalta ovat iloisia ja surullisia, vihaa, turhautumista sekä ihmetystä aiheuttavia. Abu-Hannan elämänasenne vaikuttaa olevan rautaisen positiivinen, sillä ilman sitä vastoinkäymisten taakka olisi saattanut kasvaa liian suureksi. Kirjan loppu on erityisesti haikean lämminhenkinen. 

Teos on hyvää iltalukemistoa. Kun lukee luvun kerrallaan, niin ei jumiudu liian pitkään lukemaan sängyssä. Enkä usko, että kenellekään varsinaisesti tekisi pahaa lukea tarinoita Suomesta vähän toisenlaisesta perspektiivistä.

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Irja, dynaaminen supersuorittaja


Kävin tänään hiihtämässä. Hanget hohtivat ja talitintit (ja/tai jotkin muut elukat, olen tehokkaasti unohtanut tutuimpienkin lintujen äänet) sirkuttivat. Tuli punaiset posket - ja erittäin kova hiki. Paluusta on muutama tunti aikaa, ja mitä tekee Irja? Istuu haisevissa kamppeissa tietokoneen äärellä jaksamatta mennä suihkuun. Heti palattua ei viitsi, kun on jano, ja jälkihikeä puskee, ja muutenkin on kiva antaa rauhassa hengityksen tasaantua. Tässä vaiheessa on jo aika vaikea keksiä kunnollista veruketta. Ei vain huvita. Pitäisi pestä hiukset ja kaikkea, ja luultavasti ajella ainakin sääret, ja aina on niin kylmäkin, kun lopulta pitää tulla suihkusta pois... Viu viu viu.  Lisähaastetta tuo vielä se, että vakaa aikomukseni on värjätä hiukset vielä tänään (olen luonnollisesti lykännyt tätäkin toimenpidettä parin viikon ajan, ja juurikasvu on jo melko törkeän näköinen). Se vasta rasittavaa onkin – suihkuun menoa pitää siis lykätä vielä tavallistakin kauemmin.

Hygienia on hyvä asia. Liikunta on myös hyvä asia. Suihkussa voin käydä, liikkumassa voin myös (ainakin joskus) käydä, mutta molempien yhdistäminen on nähtävästi minulle liikaa. Sama pätee ruoanlaittoon: minä voin juuri ja juuri valmistaa ruokaa ja syödä sen, tai syödä (valmista) ruokaa ja tiskata sen jälkeen astiat, mutta kaikista näistä toimista en millään pysty suoriutumaan samaan syssyyn.

Illatkin ovat välillä vaikeaa aikaa. Menen keskimäärin aivan liian myöhään nukkumaan, saan hitaasti unen päästä kiinni, ja aamuisin herääminen on minulle hyvin pitkä ja tuskallinen prosessi. Aika usein iltaisin käy vielä niin, että olen kirjan tai tietokoneen äärellä ja huomaan olevani hyvin, hyvin väsynyt. En voi kuitenkaan mennä nukkumaan, koska hampaat ja kasvot ovat vielä pesemättä; se on periaate, josta en kerta kaikkiaan voi tinkiä. Sen sijaan, että pakottaisin itseni kylpyhuoneeseen ja olisin viiden minuutin kuluttua nukkumassa, saatan siis nuokkua pöydän äärellä epämääräisessä horteessa hyvinkin tunnin (tai puolentoista, tai parin tunnin) verran, koska hampaiden pesu vain tuntuu ylivoimaisen työläältä sillä hetkellä. Aamulla sitten kiitän viisauttani, kun silmäpussit ulottuvat polviin. 

Jos minulta joskus tulevaisuudessa kysytään vaikkapa työhaastattelussa erityistaitoja, täytyy muistaa sanoa, että olen erittäin hyvä lykkäämään asioita. Laittaisin sen myös cv:hen, mutta en viitsi kaivaa tiedostoa esiin.

perjantai 21. tammikuuta 2011

Päivän paras hetki

Olin hoitamassa hygieniaani, kun hammasharja lipesi käsistäni. Tapahtui niin, että se putosi suoraan vessaharjaan. Näin:

Hammasharja viimeistä edellisellä matkallaan. Viimeinen matka suuntautui roskikseen välittömästi tämän kohtaamisen jälkeen.
Juuri tällaiset pienet yksityiskohdat maustavat arkea mukavasti. Tästäkin jäi ns. paskan maku suuhun.

(Minun piti tulla tuoreeltaan tilittämään, mutta Varpu olikin jo käynyt julistamassa Satuhäiden iloista asiaa samana iltana. Siksi ajastan tämän illan traagiset tapahtumat huomisen iloiseksi aamunavaukseksi. Toivottavasti joku osuu lukemaan tämän juuri ennen hammaspesua!)

torstai 20. tammikuuta 2011

Satuhäät vol. II

Tämän illan Satuhäät on taas ohi. Täytyy todeta, että tämä toinen jakso oli paljon mukavampi kuin se ensimmäinen. Vaikka jakson käsikirjoitus jäi välillä junnaamaan paikoilleen kaikkine ihme ötökkäanimaatioineen, niin itse hääpari oli kovin sympaattinen. Tuli hyvä mieli, kun katseli heidän onneaan. 'Nuff said.

Tuksunkin hääjärjestelyt etenevät, ja niistä ollaan näköjään tekemässä ohjelmaa ihan telkkariin asti, ooohhhh. Kisakatsomo järjestetään sitten meillä, tarjolla on prinsessaleivoksia ja kaljaa.

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Jouluhyasintista luopuminen



Darling you got to let me know
Should I stay or should I go? 
If you say that you are mine
I’ll be here ’til the end of time
So you got to let me know
Should I stay or should I go?
                        (The Clash)

tiistai 18. tammikuuta 2011

Väärä mielipide. Anteeksi.

Olen tehnyt syntiä: en pidä kirjasta, jota koko lukeva Suomi kilvan ylistää. Riikka Pulkkisen Totta-romaania on kehuttu niin paljon, että melkein nolottaa sanoa ääneen, ettei siinä minun mielestäni ole mitään kovin erityistä. Ei se huonokaan ole, mutta jotenkin... tavanomainen. Ellei maine olisi kiirinyt kirjan edellä, olisin luultavasti voinut ohimennen vain lukaista ko. opuksen, minkä jälkeen se olisi kadonnut mielestäni muistijälkiä jättämättä. Nyt pitää vähän väliä pysähtyä ihmettelemään, mikä tässä nyt on niin erikoista, ja sitten tuskastuttaa, kun ei ymmärrä. Olen painiskellut kirjan kanssa viikonlopusta saakka ja edennytkin aika pitkälle, mutta en vain tykkää. En myöskään jaksaisi olla erityisen analyyttinen, mutta kun kukaan muu ei tunnu ymmärtävän väärää mielipidettäni, yritän hahmotella pari perustetta edes itselleni selvemmiksi.

Pulkkinen on rakentanut kirjansa sillä tavoin kuin taitava kirjoittaja tapaa romaaninsa laatia. Näkökulmat vaihtelevat,. aikatasot vaihtelevat, dippi dappi duu ja mikäpä siinä. Mutta. Minulle teoksessa on kaksi ongelmaa ylitse muiden: kieli ja henkilöhahmot.

Totta-romaanin alkulehdillä on yksi lause, joka mielestäni kuvaa teoksen kerrontaa valitettavan osuvasti: "Anna puolestaan tarkkaili tapahtumia etäältä kuin olisi kirjannut ylös jokaisen ilmassa leijuvan tunteen." Pulkkinenkin tuntuu kirjaavan tapahtumia, tunteita, muistoja ja odotuksia tunnontarkasti, mutta etäältä tarkkaillen. Pohdittua, hallittua, siistiä selostusta - ja samalla jotenkin latteaa. Muutaman sivun välein väläytellyt kiteytykset elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta ovat liian särmättömiksi hiottuja; sellainen taide ei ole enää kiinnostavaa taidetta.

Myös henkilöhahmojen sisäinen maailma tuntuu teoksen kielen takia avautuvan lukijan tarkasteltavaksi ikään kuin maitolasista* valmistetussa terraariossa. Kappas, sellainen hahmo (intohimo, muisto, menneisyyden varjo, sielun musta rotta**) siellä liikkuu. Aha, nyt se meni tuohon suuntaan. No nyt tuli toinen. Siellä ne nyt painiskelevat keskenään. Ei oikein saa selvää, mutta onhan tuo varmasti hyvin jännää. Oho, mun sukassa on reikä. Onkohan jääkaapissa jotain hyvää? Minun mielessäni henkilöhahmoista muodostuu lopulta etäinen toisiinsa sulautunut möykky. Kaikki alkavat näyttää samalta, eikä kukaan tunnu miltään.

Jätän lopetuskappaleen kirjoittamatta, koska minulle tuli nälkä; eiköhän asia tullut muutenkin selväksi. Kiitos ja anteeksi.

* En tarkoita esimerkiksi asetelmaa, jossa kahden desin maitolasilliseen on tipautettu neontetra uimaan, vaan enempi niinku maitolasi vs. kirkas lasi, juu nou.
** Kai te tiesitte, että ihmissielun tosi olemus on mustan rotan näköinen (ja joskus myös hajuinen)?

maanantai 17. tammikuuta 2011

Tyylibloggarin "ihanalla" elämällä on kääntöpuoli

Tyylibloggari Varpu Vapaan elämä näyttää "ihanalta".
Hänellä on säkkimäisiä ja kuluneita vaatteita, pitkä ja tumma päiväunirokkaripoikaystävä Jouni Hynynen, söpö villakoira Jarvis sohvan alla, ja paljon jännittäviä ystäviä. Blogin lukijat tuntevat heidät etunimillä: Irja Sassi ja niin edelleen.
Blogin kautta lukijat pääsevät Varpun ja tämän ystävien kanssa kotibileisiin (jos korkataan pullo kaljaa kalsareissa), sunnuntaibrunsseille (jos sitä aamiaista joskus edes saisi) ja baarireissuille (paikalliseen räkälään laulamaan karaokea). He tietävät, miten hänen itsenäisyyspäivän viettonsa sujui, ja miltä poikaystävä näyttää.
Varpun ja Irjan oma pikku kamari –blogilla on noin kolme lukijaa, ja naistenlehti Olivia ei tule koskaan ostamaan sitä. Siitä huolimatta Varpu on saanut blogista henkistä palkintoa.
Varpun ja Irjan kaltaiset suositut tyylibloggarit eivät tee mitään sen kummempaa kuin syövät ravintoloissa (työpaikkaruokala), piipahtavat kaupoissa (Tarjoustalo ja Lidl), tapaavat ystäviään (netissä), kulkevat Helsingin kaduilla (keskustaan ei ole ehtinyt pitkään aikaan) – ja bloggaavat siitä.
Silti tuhansia ei kiinnosta.
Blogissa kaikki näyttää jännittävältä. On samppanjaa ja simpukoita, silkkipaitoja ja kašmir-neuleita, drinkkejä ja bileitä, hymyjä ja halauksia. Eiku ei olekaan.
Se on kuitenkin vain pintaa. Varpu ja luultavasti myös hänen bloggaava ystävänsä Irja ovat sitä mieltä, että blogin kuuluu olla sarkastinen. Siitä pitää tulla hyvä fiilis.
Disclaimer: Tämä ei ole Hesarin jutun kopiointia, vaan dialogia sosiaalisessa mediassa!

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Aamiaisesta haaveillessa

Olisipa kevät. Ja olisinpa vaikka pariisilaisessa kahvilassa nauttimassa rauhallisesta aamiaisesta tuoreen patongin, leivonnaisten, teen ja tuoremehun kera. *Huokaus*

Nam.

Jättikanapee

lauantai 15. tammikuuta 2011

Johdonmukaisuus on hieno asia

Saavuin juuri Pasilan aseman kautta kotiin. Näytti siltä, että samaan junaan oli tulossa väkeä suoraan jääkiekko-ottelua seuraamasta. Oli joukkueen huiveja, paitoja ja pipoja. Jotkut näyttivät olevan liikkeellä ihan koko perheen voimin. Minä nyrpistelin nenääni ja halveksin heitä niin. Millainen ihminen oikein viitsii käyttää vapaa-aikansa seuraten, kun isot ja tyhmät miehet niittaavat toisiaan kaukalon laitaan? Ja altistaa vielä lapsensakin sille? Kyllä ihmiset ovat sitten typeriä joskus!

Sitten tajusin, että itselläni oli parhaillaan jääkiekkomaila kädessä, hokkarit repussa ja pelaamisen nostattama hiki pinnassa. Johdonmukaisuus kunniaan!

Kilpailun palkinto

Onnea vielä kerran nimimerkille Fabuleuse tiukan Uppsala-kilpailun voitosta! Palkinnoksi hän tulee saamaan upean ja mahtavan aidon uppsalalaisen Pelle Svanslös -lyijykynän kumipäällä!!!!

Pekka Töpöhäntä -kynä

Ja oh la laa, tämä teksti taisi olla tämän blogin 100. kirjoitus! 

perjantai 14. tammikuuta 2011

Kotityö, turha työ

Eilen siivosin.

Tänään ostin paperisilppurin. (Suosittelen, ihan loistava laite! Pääsin eroon säkillisestä tietosuojapaperia, jota oli ajan mittaan kertynyt paljon! Käyttö on sitä paitsi hyvin terapeuttista.) Kotiin tultuani ryhdyin silppuamaan. Säiliötä tyhjennellessäni sain lattian sen verran sotkuun, että projektin loputtua totesin viisaimmaksi imuroida taas. (Mukavaa lisäaskartelua: päästäkseni imuroimaan minun on kaivauduttava alakaappiin, purettava kasa tavaraa imurin tieltä, laitettava kapine kasaan ja käytön loputtua irrotettava jokainen osa uudelleen. Sitten asettelen osat kaappiin ainakin kolmesti, kunnes ovi mahtuu jälleen sulkeutumaan.)

Silppurointi rasitti. Menin syömään. Avatessani kippokaapin oven ruma ja epäkäytännöllinen sokerikko putosi suoraan tiskipöydällä oleilevaan suosikkikuppiini. Kuppi hajosi, ruma ja epäkäytännöllinen sokeriastia pysyi ehjänä ja lattialla oli pari desiä sokeria. Imuroin taas.

Imuroidessani pöydänkulmalle jättämäni jälkiruokajäätelö ehti sulaa ja samalla purkin pinta hikoili niin, että purkki lipesi käsistäni, kun pääsin jäätelön annosteluvaiheeseen. Luuttusin jäätelöä lattialta ja kiroilin vienosti.

Kun lattia oli siisti, asioin pakastimella. Karpalorasia oli jäätynyt umpeen. Lopulta se aukesi, mutta vähän liiankin railakkaasti. Enimmät marjat sain kai poimittua lattialta, mutta loput saavat minun puolestani juurtua parketin rakoihin. Minä en välitä. Enkä myöskään siivoa enää ikinä.

torstai 13. tammikuuta 2011

Satuhäät

Tänään alkoi taas uusi Satuhäät-kausi YLE TV2:lla. Jee!

Ensimmäinen jakso oli tunteita herättävä, kuten odotettavissa olikin. Satu syntyi tänään juhannushäistä, kesästä kukkeimmillaan, nuoresta hääparista ja häitä edeltävistä vaikeuksista, jotka kuitenkin voitettiin hääpäivään mennessä (...kai).

Uusimman Satuhäät-jakson voi käydä katsomassa YLE Areenassa, ja lisätietoa illan hääparista löytyy täältä. Veikkaanpa muuten, että tuo kommenttipalsta ei tule tuollaisena elämään kovin pitkään, sen verran ronskia tekstiä anonyymit katsojat ovat sinne jo tähän mennessä kirjoittaneet...

Hieman tuli tämäniltaista jaksoa katsellessa sellainen likainen tirkistelyolo, kun päähenkilöt toivat elämänsä niin paljaana meidän katsojien arvosteltavaksi. Ohjelmaan tietysti valitaan mukaan henkilöitä, jotka herättävät ihmisissä reaktioita, mutta itselleni tuli ehkä jopa hieman surullinen olo tämän ensimmäisen jakson jälkeen. Ei voi muuta kuin toivoa, että tälle hääparille ja heidän perheelleen kuuluu tänäkin päivä hyvää.

Kuva: YLE TV2

Kuluta harkiten vs. kuluta ensin, harkitse myöhemmin

Minulla oli tänään naurettavan lyhyt työpäivä. Kotimatkani varrella vaikutti siltä, että joutuisin odottamaan jatkoyhteyttä ulkosalla ainakin kymmenen minuutin ajan. (On se jännä - kymmenen minuuttia parin asteen pakkasessa ei tuntunut siedettävältä, vaikka olen tänä talvena selvinnyt hengissä puolen tunnin odotteluista parinkymmenenkin asteen pakkasessa...)

Koska ulkona seisoskelu ei tuntunut mun jutulta ollenkaan, menin kenkäkauppaan pyörimään (koska työpäiväni oli niin lyhyt, uskalsin mennä - niin aikaisin liikkeellä ei ollut lisäkseni juuri ketään, joten todennäköisyys ahdistua tungoksessa oli melko pieni), ja noin neljä minuuttia myöhemmin olin hankkinut uudet talvikengät.

Tavallaan ostokseni oli ihan järkevä: ainoat kohtuullisen lämpimät mustat talvikenkäni ovat odottaneet suutarille pääsyä noin kuukauden, ja vaikka vetoketju saataisiinkin vaihdettua, ne ovat kärsineet elämässään jo niin paljon, että ei niistä ensi talvena enää arkikengiksi ole. Toisaalta talvikenkien hankkiminen on aina hankala laji, koska ainakaan minä en raaski täyttää kaappiani niin monilla pareilla, että joka mielentilaan löytyisi omat jalkineensa. Minun talvikenkieni pitäisi siis ainakin
  • käydä värinsä puolesta vähän joka asuun (käytännössä tarvitsen siis mustat ja ruskeat),
  • lämmittää pakkasilla, 
  • pitää pystyssä peilijäällä, 
  • kestää käyttäjän kompastelua (ts. ei korkoa) sekä
  • sopia myös hameiden kanssa käytettäviksi.
  • Myös vartta pitää olla, ettei lumi pääse heti sisälle. 
Lisäksi olen vähän nirso, ja tämän hetken kenkätrendit eivät erityisemmin miellytä silmääni. (Kalliita kenkiä löytäisin kyllä aina, mutta yli 200 euroa nyt vain on mielestäni kengistä liikaa, olivat ne kuinka kivat hyvänsä.)

Nyt olenkin hämmennyksen vallassa, kun tuli tehtyä niin äkkinäinen päätös, enkä ole ollenkaan varma, pidänkö noista ostamistani kengistä todella. Laput olen toki repinyt jo irti, joten palauttaminenkaan ei ole mahdollista enää. Miksi tehdä helposti, kun vaikeastikin voi... No, voin sentään aina lohduttautua sillä, että kengät olivat kuitenkin 50 prosentin alennuksessa.

tiistai 11. tammikuuta 2011

Paha mainos, hyvä mainos

Olen viime päivinä joutunut jonkin verran mietiskelemään yhdys sanoja ja muita hankalia elämän ilmiöitä. Ehkä juuri siksi ärryin niin kovasti, kun tulin kotiin ja avasin optikon minulle lähettämän rakkauskirjeen. Siinä luki muun muassa seuraavaa:
Kyllä minä ymmärrän, että ihmiset arjessaan kirjoittelevat sähköpostia kavereille tai päiväkirjaa tai blogeja tai mitä milloinkin aika vapaalla tyylillä, normeista viis. Jos taas yksi Suomen hallitsevista optikkoketjuista tahtoo saada myyntiään lisättyä, mainoskirjeet voisi ehkä vaivautua oikolukemaan ennen kuin ne postitetaan asiakkaille. Muuten saattaa muodostua vähän piittaamaton vaikutelma koko ketjun toiminnasta. Minun kohdallani sitä vielä vahvistaa kokemus "kahdessa viikossa tulevista" silmälaseista, jotka toimitettiin ensin väärillä vahvuuksilla ja joiden saapumisessa kesti lopulta kolme kuukautta. Enkä saanut edes pahoitteluja. EN OSTA. Saatan ostaa, jos kirjoitatte: Ray Ban -kehykset - yhdysmerkki käyttöön, perhana! Sekä siten kuin (vrt. niin kuin, sillä tavalla kuin). Niin!

Onneksi kaikki mainonta ei ärsytä. Tulin tänään oikein hyvälle tuulelle, kun näin tällaisen bussin:

Tämä mainos on kiva mainos!
Pasila palaa ruutuihin ensi maanantaina! Heti merkintä kalenteriin, jos ei ole jo! Yhden jakson voi on voinut myös käydä katsomassa Yle Areenasta ennakkoon - enää sitä ei näköjään löydy, pöh. Olen kyllä katsonut sen jo, mutta ajattelin mennä fiilistelemään uudelleen, kun jaksossa pilkattiin mainostoimistoväkeäkin niin mukavasti... Poistun siis täältä valittamasta ja siirryn YouTubeen etsimään, siellä se on kuitenkin.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Liian paljon rahaa ja sananen tädeistä

On niin harmaata ja märkää, että kieltäydyn menemästä ulos tänään. Sen sijaan olen mm. paskarrellut ja tahdon nyt esitellä kätteni töitä epätarkkojen valokuvien välityksellä.

Ensimmäinen koru julistaa vaurauttani vastaantulijoille. Katsokaa, minulla on niin paljon rahaa, että pankkitilille ei enää mahdu, vaan loput on ripustettava ylle!

7 NOK = noin 0,9 €. Ei ole kaikilla varaa tällaisiin hienouksiin!
Toinen tuotoksistani ei itse asiassa ole kokonaan omaa tuotantoa (kun taas rahakorun kolikot olen toki itse käynyt rahapajalla painamassa). Ensin sain äidiltäni hänellä käyttämättä jääneen huovutetun kaulakorun, joka oli jotenkin liian lyhyt, mutta mukavan kirjava. Vein korun mukaani, purin sen osiin ja aloin miettiä, mitä sille voisi tehdä. Totesin, että osa helmistä on liian löyhää tekoa. En ollut koskaan ennen huovuttanut mitään, mutta ryhdyin reippaasti pyörittelemään hötöisimpiä helmiä veden ja saippuan avulla tiukemmiksi. Onnistui - tosin neulaa ei viimeistelyvaiheessa ollut enää kovin helppoa saada niistä läpi, mutta eihän kaikkea voi hoksata... Sitten kirjavia puuhelmiä väleihin, ja voilà:

Meinasin jättää kuvan laittamatta, koska näytän kiusallisen säkkimäiseltä tässä otoksessa. En kuitenkaan jaksanut ottaa uutta, joten menköön. Selittelen silti: vaikutelma johtuu ensisijaisesti kuvakulmasta ja löysistä kotivaatteista ja vasta toissijaisesti talvikaudella keräämästäni vararavinnosta.
Nyt täytyy hieman avautua. Huopahelmet ovat pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri minulle. Pelkään nimittäin muuttuvani vanhemmiten sellaiseksi kulttuuritädiksi, jolla on voimakkaan väriset kehykset silmälaseissaan ja graafisesti leikattu lyhyehkö kampaus. Pukeutumisessaan tällainen täti suosii (armeliaan peittäviä) mustia viittamaisia yläosia. Myös pellava on monesti kova sana. Kullan ja jalokivien sijaan kulttuuritäti käyttää käsityömessuilta ostettuja hassuja koruja, jotka usein ovat esimerkiksi huovutettuja.

Kulttuuritädeissä on toki puolensa, ja kyllä ne ainakin Stockmannilla kyynärpäitään käyttelevät turkkitädit voittavat mennen tullen, mutta minä en halua olla vielä minkäänlainen täti! Siksi huovutettujen korujen käyttäminen on minulle suuri askel, kun kerran tukkakin pääsi jo lyhentymään pelottavan tätimäisiin mittoihin... Värimaailmansa puolesta koru tosin sopii yhtä hyvin 5- kuin 55-vuotiaalle, ja minähän olen suunnilleen siinä välissä, joten ehkä on vielä toivoa.

Koska päässäni on otsikosta saakka soinut seuraava kappale ja jaettu kiusa on puoli kiusaa, toivon, että tämä video saa korvamadon kulkeutumaan jollekulle muullekin:



(Onko niin, että tuo kappale on soinut myös jossakin Pekka ja Pätkä -elokuvassa? Sellainen mielikuva minulla on. Kyllä, olen kasvanut laatuelokuvien parissa - meidän perheessä katsottiin Pekkaa ja Pätkää ja Uuno Turhapuroa, eikä sitten juuri muuta. Hienostunut makuni on siis muotoutunut jo varhain!)

lauantai 8. tammikuuta 2011

Kilpailu

Monissa suosituissa blogeissa on tapana pitää säännöllisin väliajoin arvontoja ja muita kilpailuja, ja näin on asian laita myös meidän blogissamme. Tämän kilpailun voittaja saa palkinnoksi (hyvin) pienen yllätyslahjan, jonka minä henkilökohtaisesti hankin.

Kysymys kuuluu: Minkä kaupungin siluetti on kuvattuna tässä erään hotellihuoneen sisäikkunassa?

Mikä kaupunki?

Vastaukset voi laittaa tämän kirjoituksen kommenttikenttään, ja ensimmäisenä oikein vastannut voittaa!

perjantai 7. tammikuuta 2011

Toisaalta ja toisaalta

Dear Eki*,
tulin juuri lomalta ja avasin melkein ekax tietokoneen. Oonx normaali?
nimim. Irccu97
(Itse asiassa konetta ei tarvinnut edes avata, koska se oli nähtävästi ollut valmiustilassa viikon ajan. Hävettää vähän. Ihan oikeasti minun kyllä piti lukea sähköpostit, joten olen suhteellisen normaali.) 

Toisaalta olen melko positiivisella mielellä:
+ Join vielä eilen kahvia meren rannalla aurinkolasit päässä. Ei ollut villatakki yllä. Oli hiki. Muisto lämmittää edelleen.
+ Olen tänään istunut kolmessa lentokoneessa, mutta vaihdot menivät kokonaisuuden järjettömyyteen nähden varsin sujuvasti. Viimeinen lento oli perillä jopa hieman etuajassa. (Minun kannattaa antaa varata lomalennot. Tulee hyvin näppärät reitit. Lentojen kautta tuottamani päästöt myös häiritsevät lievästi.)
+ Ei tule pahaa lomaltapaluuahdistusta, joka pilaisi viimeiset vapauden hetket, kun ehtii ennen arjen alkua käydä kotona vain nukkumassa.
+ Kotona minua odotti tieto uudesta asunnosta.

Toisaalta olen hieman nihkeällä mielellä:
- Pääsin jännittävistä lentoreiteistäni huolimatta perille, mutta matkatavarani ovat edelleen Keski-Euroopassa. Likapyykkejä maltan juuri ja juuri odotella, mutta en tiedä, kuinka voin mennä töihin ilman suoristusrautaa ja ripsiväriä.
- Lomaltapaluuahdistusta tai ei, aamulla on mentävä töihin. Alle kahdeksan tunnin kuluttua pitäisi itse asiassa olla jo siellä.
- Olen ehkä saanut asunnon, mutta talo, jossa se sijaitsee, on vielä rakenteilla. Missähän minä ennen sen valmistumista vielä ehdin asua? Isän ja äidin vierashuoneessa?

Näitä jään nyt puntaroimaan. Hyvää yötä!


*...kai kaikki muistavat Suosikin legendaarisen Bees & Honey -palstan?

torstai 6. tammikuuta 2011

Loppiaisulkoilua Nuuksiossa

Tänään kävimme pienellä nuotioretkellä Nuuksiossa. Pakkasta oli muutama aste, metsä oli täynnä lunta ja aurinkokin pilkahti välillä. Oli tosi mukava talvipäivä!

Polku vie metsään

"On the Rocks"

Nuotiomakkarat kuuluivat tietysti asiaan.

Puro ei ollut kokonaan jäässä.

Tuuli tiputteli puitten oksilta lunta retkeilijöiden niskaan

Haukkalammen uudet vessat ovat hienot!

tiistai 4. tammikuuta 2011

Koukussa rooibokseen

Olen ollut jo pidempään tietoinen rooiboksen ja siitä haudutettavan juoman olemassaolosta, mutta viime syksynä jäin siihen kunnolla koukkuun. Marraskuiset pakkasillat olivat pimeitä ja kylmiä, ja jotain lämmintä teki mieli. Kahvia en osaa juoda, musta tee piristää liikaa iltaisin, mutta rooibos ei haittaa yöunia. Se ei sisällä kofeiinia, eikä rooiboksesta saa kitkerää vaikka unohtaisi lehdet kuppiin pidemmäksikin aikaa. Juoman maku on ihanan pehmeä, ja siitä myydään kaupoissa myös maustettuja versioita.

Rooiboksen juominen riistäytyi vähän käsistä joulun jälkeen, kun sain joululahjaksi teenkeittimen (mainio vehje!). Töihin ostin myös rooibosta, sillä se on yksi harvoista teejuomista, jota on siedettävää juoda vaikka sitä pitääkin pienestä pussista kuppiin liotella (pussiteet ovat yleensä aika pahoja, eikä se suodatinpaperin maku ole herkullisimmasta päästä). Töissä rooiboksen juominen menee sinänsä ehkä vähän hukkaan, kun eihän se piristä muuten kuin henkisesti, mutta eiköhän sekin ole ihan toivottava vaikutus...

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Wc-kori

Uusi vuosi ja uusi hääkausi on alkanut, ja vuoden ensimmäiset ruuhkaryysijäisetkin (lue: häämessut) pidetään jo parin viikon päästä. Tällaisilla messuilla jo useamman kerran käyneenä pahoin pelkään, ettei siellä tälläkään kertaa oteta tarpeellisella vakavuudella esille kenties tärkeintä hääjuhlien onnistumiseen vaikuttavaa yksittäistä tekijää; nimittäin wc-koria.

Mikä sitten on wc-kori? Se on hääjuhlapaikan wc-tiloihin käsienpesupaikan yhteyteen sijoitettu kori, johon on asetettu asiaankuuluvia tarvikkeita häävieraiden käytettäväksi. Ei siis todellakaan riitä, että morsian, sulhanen, kaasot ja bestmanit muistavat hankkia itselleen varasukkahousut / särkylääkettä / taskumatin hääpäiväksi. Huolellinen hääpari huolehtii myös vieraidensa hyvinvoinnista kaikissa kuviteltavissa olevissa tilanteissa.

Voidaan olettaa, että alkeellisimmissakin huusseissa on häävieraiden käytössä wc-paperia, joten sitä ei wc-koriin tarvitse laittaa. Käsidesinfiointiainetta tai -pyyhkeitä koriin voi kuitenkin lisätä, sillä eihän ole mukavaa jos taudit leviäisivät häissä. Käsirasvaa ja nenäliinoja kuluu myös takuuvarmasti. Vessareissulla saattavat naisvierailta revetä sukkahousut, joten sukkahousupaketit kuuluvat itsestäänselvästi wc-koriin. Lisäksi on hankittava väritöntä kynsilakkaa, jos sukkisten silmänpakoja tapahtuu enemmänkin ja varasukkahousut loppuvat kesken. Vieraiden kampauskin saattaa lässähtää, joten hiuslakkaa ja kampaa tarvitaan aina. Nutturakampauksista tippuu juhlien tuoksinnassa helposti pinnejä, joten niitä ja hakaneuloja on hyvä laittaa wc-koriin. Ompelusettiäkin voidaan tarvita nappien irrotessa. Kynsien lohkeamisen varalta kynsiviilaa saatetaan tarvita, ja meikin korjailuun ovat yksittäispakatut vanupuikot sopivia. Puuteripaperilla saavat vieraat ylimääräisen kiillon nenältään pois.

Jos häät järjestetään kesällä, niin kuumana päivänä saattaa itse kunkin dödö pettää. Siksi suihkutettavaa deodoranttia on varattava wc-koriin (roll-on ei hygieniasyistä sovi yhteiskäyttöön). Laastareita ja rakkolaastareita voidaan laittaa pikkunirhaumiin, ja särkylääkkeellä saadaan kolotus ja närästyslääkkeillä liika hapokkuus pois (ei kuitenkaan lääkkeitä lasten ulottuville!). Yskänpuuskat talttuvat kurkkupastilleilla. Terveyssiteitä ja tamponeja laitetaan tietenkin naisten puolen wc-koriin.

Vastuuntuntoinen hääpari laittaa myös kortsuja sekä miesten että naisten wc-koreihin, sillä olisihan epämiellyttävää jos häiden jälkeen morsiamen opiskelukaveri joutuisi pyytämään hääparilta sulhasen serkun puhelinnumeroa kysyäkseen onko aroilla alueilla ollut punoitusta ja kutinaa viime aikoina... Wc-korin kruunaa morsiamen itseriimittelemä vessaruno. Sen kirjoittamiseen kannattaa käyttää hieman aikaa, niin hääpari antaa itsestään huolitellumman vaikutelman.

Tämä wc-korin esimerkki kertoo meille sen, kuinka pienetkin yksityiskohdat vaikuttavat suuresti häiden onnistumiseen kokonaisuutena. Tulevat hääparit: älkää ylenkatsoko wc-koria, vaan käyttäkää sen valmisteluun aikaa ja energiaa!

Päivän mietelause: "Jos sulle vieras tulee yllättävä hätä, älä tätä wc-koria käyttämättä jätä! Sieltä sukkahousut uudet sä käytät, ja paremmalta juhlissamme taas näytät."

lauantai 1. tammikuuta 2011

2011

Hyvää uutta vuotta kaikille Varpun ja Irjan oman pikku kamarin lukijoille!