Koska säästän suunnilleen kaiken, minulla on myös valikoima c-kasetteja laatikossa kirjahyllyn päällä. (Ja varastossa lisää, mutta ne tahdon unohtaa, koska varasto pitäisi siivota. Sekin oli niitä asioita, jotka hoidan "sitten kesällä" - niin, kesällä 2014 kenties?) Viikonloppuna niitä tarvitaan eräissä salaperäisissä rituaaleissa, joten pidin pienet penkojaiset. Kyllä minä omistan varsinaisia aarteita! Oli aitoja, kaupasta ostettuja kasetteja: Nukkumatin suosikit, Auvo 2. - erittäin kliffaa, äidin opiskelijaboksia sulostuttaneita Straussin valsseja 70-luvun rahinoilla... Lisäksi oli koko liuta teinivuosina käännytystyötä tehneiden metallistiluokkatoverieni vaikutuksesta syntyneitä kokoelmakasetteja: Sepulturaa, Panteraa, Black Sabbathia...
Muuten oli hauskaa penkoessa, mutta sitten löysin kasetin, jolla soitan pianoa noin vuonna 1996, ja erehdyin vieläpä kuuntelemaan sitä. Kyllä minä tavallaan muistan, miten ne äänitykset syntyivät: konsertti läheni, ja minä saavuin soittotunnille korvat luimussa valmiiksi häveten. Olin taaskin pontevasti aikonut harjoitella koko viikon, mutta aikomukseksi jäi, ja en jälleen kerran osannut yhtään enempää kuin edellisellä tunnilla, ja voi ei meidän piti äänittääkin tänään ja mä en osaa sitä kappaletta edes ulkoa. Silti olisin tahtonut kuvitella soittoni kuulostaneen paremmalta - noina aikoina minä kuitenkin olin ns. urani huipulla! Vaan ei. Parhaimmillaan ihan sisäsiistiä ja varovaista pimputtelua höystettynä eiku-eiku-eiku-kohdilla, kun en ollut viitsinyt treenata niitä vaikeimpia juoksutuksia kuntoon. Musiikillinen näkemys - ai mikä? Haydnin (oletan, että se oli Haydnia), rääkkäämisen minä vielä jotenkin ymmärrän, en ole ikinä pitänyt Haydnin soittamisesta, mutta samassa haaksirikossa upposivat myös ainakin Bach ja Debussy, jotka eivät olisi sitä ansainneet. Oi voi...
En hävittänyt kasettia, mutta aion unohtaa sen ja elvyttää jälleen kauniit muistot mahtavasta musiikillisesta menneisyydestäni. Palataan noihin tallenteisiin sitten, kun olen menettänyt kuuloni.
* Näitä en kuitenkaan ole itse ostanut, vaan ne ovat kulkeutuneet kotiini luultavasti samalla tapaa kuin noin kolmasosa vanhempieni kirjahyllyn alkuperäisestä sisällöstä: olen aikoinani vienyt ne huoneeseeni, ja siitä ne sitten ovat valuneet muuttokuormaan, kun minä kotoani läksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti