sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Designia markkinoilla

Kävin tänään pitkästä aikaa ihmisten ilmoilla, Design Market Satama -tapahtumassa. Siellä oli kaikkea kivaa pientä hiplattavaa, eli paljon kotimaisia (design)käsityötuotteita myynnissä. Löysin sieltä itselleni pienen lasisen pallon, jota jotkut sanovat paperipainoksi, minä kylpyhuoneen koristeeksi. Lasipallon sisällä on kaunis sammalta muistuttava kuvio ja ilmakuplia. Minulla on hieman outo perversio lasipalloihin ja lasikuutioihin. Jos voittaisin lotossa, hankkisin itselleni mm. kaikki Iittalan vuosikuutiot, sillä niitä on vain niin ihanaa katsella. Muistan rakastuneeni jo pienenä mummolassa lasipalluraan, jonka sisällä oli keltainen muovikukka. Ah!

Toinen löytöni markkinoilta oli uusi hieno käsilaukku. Laukun on tehnyt käsityöläinen Huittisista, ja minua kiehtoi suuresti laukkuun painettu sähköpylväsaihe. Nyt saa Marimekon tylsä veska mennä kaappiin varalaukuksi, huomenna otan käyttööni tämän:

Päivän löytö, uusi laukku!

Uusi pesukone on nyt toista päivää käytössä, ja toimii toistaiseksi hyvin. Piippausta kuuluu vain ja ainoastaan silloin, kun pesuohjelma valmistuu. Pesu- ja linkousäänet ovat ihanan hiljaiset. Ainoa asia, joka minua hieman mietityttää on ääni, joka tulee pesukoneen pumpatessa vettä: "li-sau-li-sau-li-sau-li-sau-li...." Onko kyseessä poliittisesti kantaaottava kodinkone? Vai kokoomuksen salajuoni, vaikka presidentinvaalit menivätkin jo...?

2 kommenttia:

Matilda Aurora kirjoitti...

Kokeile vastahyökkäystä. Meet siihen koneen viereen ja hoet että "pek-ka, pek-ka, pek-ka".
Tai jos se on itsekeskeinen poikakone joka nyt vaan tykkää hokea nimeään, tai tyttökone jolla on ikävä jotain ton nimistä toista pesukonetta (tai tiskikonetta, mistäs noista tietää)? Toisaalta salaliittoteoriat on aina kutkuttavia...

kunnankirjuri kirjoitti...

Kiitos vinkeistä! :) Mietin, että sekin voisi auttaa jos sille sanoisi että "jen-ni-jen-ni-jen-ni"?