Minä usein aion kaikenlaista, mutta monet aikeista jäävät lopulta toteuttamatta laiskan ja velton luonteeni vuoksi. Olen esimerkiksi aikonut vuodesta 1999 lähtien katsoa Fight Club -elokuvan, koska olen jostakin syystä arvellut, että se olisi ihan hyvä. Vielä on jäänyt näkemättä. Kaikkien näiden vuosien ajan olen myös onnistunut välttelemään tietoa siitä, mikä on tuon elokuvan Se Vaikuttava Juttu, joka kuulemma sitten lopussa selviää. (Välillä olen suorastaan kieltänyt ihmisiä puhumasta aiheesta ennen kuin olen ehtinyt paeta paikalta.)
Katselin juuri Pasilan viimeisintä jaksoa, jossa elokuvat sekoittavat Repomiehen harhaisen maailman entistäkin perusteellisemmin. Yksi asia johti toiseen, ja niin minä jotenkin päätin, että 13 vuotta on riittävän pitkä aika: en minä sitä Fight Clubia tule kuitenkaan katsomaan, sama siis googlettaa pois ja ottaa selvää, mistä siinä on oikein kyse. Ja selvisihän se: eipä juuri mistään. Luin juoniselostuksen, tarkistin, luinko oikein ja kysyin tyhjyydeltä: "Tuoko se suuri käännekohta siis oli?" Pyh! Turhaan taisin säästellä! (Juu, on aina fiksua arvioida teos juonesta tehdyn yhteenvedon perusteella. Seitsemän veljestä: Jukolan veljekset kosivat, tappelevat, eivät opi lukemaan, juoksevat metsissä ja polttavat saunansa. Sitten useimmat saavat lopulta naista "monen tuhannen, kultaisen auringon kiertoessa". 10+!)
Olen viime vuosina siirtynyt fiktiota kuluttaessani yhä enemmän sille linjalle, että en todellakaan säästele loppuratkaisuja, ja en taida tuota tapaa ihan heti muuttaa. Hypin kirjoja lukiessani viimeisille sivuille heti, kun siltä tuntuu (viimeksi kestin sivulle 61 saakka, tarkistin), ja elokuvia ja sarjoja kelailen eteenpäin. Jos hovimestari teki sen, minä haluan tietää hyvissä ajoin, jotta voin keskittyä pikemminkin siihen, miten ratkaisuun saavutaan kuin siihen, mitä seuraavaksi tapahtuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti