perjantai 3. helmikuuta 2012

Miksi, oi miksi?

Kun kerran joulutortut tuoksuvat ja glögi kiehuu jo lokakuussa, voisi kuvitella, että ihmisen olisi helppo saada laskiaispullia tähän aikaan vuodesta; ei ole monta viikkoa enää jäljellä. Vaan EI.

Olen metsästänyt laskiaispullia lähikaupastani (joka ei ole ihan pieni) jo toista viikkoa. Tuloksetta. Tarjolla oli tänäänkin varmasti seitsemän eri leipomon runebergintorttuja, mutta ei yhden yhtä hillopullaa. (Mantelimassapullia olisi saanut - niitäkin oli kokonaista kolme jäljellä - mutta allergia, en syö, enkä kyllä söisi, vaikka voisinkin.) Naapurissa on leipomo, josta on yleensä pullat loppu siihen aikaan, kun minä käyn ruokaostoksilla. Nyt, kun niitä olisi vihdoin ollut saatavilla, kaikki olivatkin viallisia eli pähkinärouheella koristeltuja (allergia, en syö). Kävin jopa Lidlissä, mihin en yleensä jaksa mennä, mutta eihän siellä mitään laskiaispullia myydä.

Laskiaispullat ovat sesonkiherkuista parhain, mutta yhtään en ole vielä tänä vuonna saanut. Mikä vääryys ja häpeä!

Ei kommentteja: