tiistai 21. helmikuuta 2012

Yksityisautoilu kannattaa

Kävin tänään tutustumassa lähikaupunginosien palveluihin. Kun tuli aika palata kotiin, muistin, että normaalisti laukussa kantamani kartta ei olekaan tällä kertaa mukana. Lähdin kuitenkin rohkeasti vaeltamaan luottaen harhaisesti siihen, että suuntavaisto vie kyllä perille. Hetken aikaa vaikuttikin siltä, että kaikki menee hyvin, koska aika pian näin lähikaupan valojen loistavan suoraan edessäni.

Näin minä kuvittelin kulkevani:


Suunnilleen näin minä todellisuudessa kuljin:


Ai miksikö? Koska se suorin reitti oli varattu vain autoille, saakeli! Olisin toki voinut mennä autojen seassa, mutta näillä hangilla jalankulkijalle jää ajokaistoilla vaarallisen vähän tilaa. Niinpä minä kuljin kevyen liikenteen väylää parkkipaikoille ja takapihoille, takapihoilta bussipysäkille, bussipysäkiltä hiihtoladulle* ja hiihtoladulta umpihangen kautta jonkinlaiselle kävelytielle, jolta pääsin kätevästi teollisuusalueen kautta melkein perille. Hyvin kätevää!


*Mainittakoon myös, että kun jokin aika sitten kävin varta vasten etsimässä hiihtolatuja lähiseuduilta, niitä ei ollut missään.

Ei kommentteja: