keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Zen ja vaatteiden huoltamisen taito. Tai jotain.

Toisinaan mietin eksistentiaalisia kysymyksiä. Säännöllisin väliajoin mieltäni askarruttaa esimerkiksi se, missä vaiheessa puhtaista vaatteista tulee jälleen likaisia. Jos pestyt pyykit ripustaa kuivumaan ja jättää ne niille sijoilleen esimerkiksi viikoksi, ovatko ne jo niin pölyisiä, että niiden pitäisi lähteä pyykkikorin kautta uudelle kierrokselle? Entäs kahden viikon jälkeen? Tai siinä vaiheessa, kun vaatteet ovat odotelleet silitysraudan hellää kosketusta tuolinkarmilla parin kuukauden ajan?

Ns. puolipitoiset vaatteet saattavat myös tuottaa pulmallisia tilanteita. Jos vaikkapa housut ovat kerran jalassa, ne eivät ole enää puhtaat, eikä niitä siis millään muotoa voi laittaa takaisin kaappiin. Tavanomaisella käytöllä ne tuskin likaantuvatkaan niin paljon, että niitä olisi syytä käyttää pesulla (eikä puolityhjää konetta saa sitä paitsi edes pyörittää, se on syntiä).

Vaatteita on kiva välillä vaihdella; jos päivä tuntuu punaiselta, ei silloin voi laittaa harmaata paitaa, ja jos on hameolo, housut ovat silkka mahdottomuus. Niinpä voi syntyä tilanne, jossa kerran tai pari pidetyt vaatteet jäävät odottamaan uutta tulemistaan määrittelemättömäksi ajaksi. Eikä siinä mitään, jos käytettävissä olisi riittävästi tilaa - olisi ihanaa, jos voisi vain laittaa vähän käytetyt vaatteet niille varatulle hyllylle ja sulkea oven perässä. Jos vaatekaappi on jo valmiiksi niin täynnä, ettei ovi mene aina kiinni, tilanne on mutkikkaampi (ei, vaatteita ei ole liikaa, vaan säilytystilaa liian vähän). Minun yhden huoneen huoneistossani vaatteiden väliaikaissäilytys tapahtuu valitettavasti pyykkikorin päällä. Tämä sekä näyttää että kuulostaa rumalta (kasaantumisesta seuraavat ikävät vyörymisilmiöt synnyttävät herkästi epäkorrektia kielenkäyttöä). Tällä hetkellä puolipitoisten vaatteiden keossa on muun muassa:
  • neljät housut (joista pohjimmaisia olen muistaakseni viimeksi käyttänyt ennen heinäkuun helteitä...)
  • neljä neuletakkia
  • kaksi mekkoa
  • kymmenen hametta
Haluatko käteväksi emännäksi? Kysy, mitä minä teen, ja toimi itse toisin!

Päivän mietelause: Vaimon viisaus talon rakentaa, vaimon tyhmyyteen talo sortuu. (Sananl. 14:1)

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kätevänä marttana ehdotan, että ravistelet vaan liiat pölyt vaatteista ja sykäset ne päällesi, siis vaatteet ei pölyt.

Hilja Valtonen on hyvä roolimalli kenelle tahansa. Onnittelen valinnasta!

Terkuin
Nettimartta
http://nettimartan-pihapiiri.vuodatus.net/

kunnankirjuri kirjoitti...

Miten sulla neiti "Imelda Marcos" talonmies on kymmenen käyttöhametta?!?!?

Kiitos kommentista ja vinkistä Nettimartta!

neiti talonmies kirjoitti...

Varpu: Sanopa muuta (itse asiassa niitä on pikemminkin pari-kolmekymmentä, en uskalla laskea)... Kirppareilla on helppo hairahtua, enkä juurikaan luovu mistään, siksi varmaan. Oon ehkä ollut edellisessä elämässäni hamsteri?

Nettimartta: Juu, kiva kun kävit ja kiitos vinkistä myös - on se hyvä, että tuo mun kollegani on sentään kohtelias ja tervehtii vierailijoita, kun minä en saa aikaiseksi :)