sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kohti tietoista läsnäoloa

Olen nyt päättänyt kasvaa henkisesti. Opettelen siis havainnoimaan ympäristöäni kaikilla aisteilla ollakseni tietoisesti läsnä. Tänä viikonloppuna olen tehnyt muun muassa seuraavanlaisia aistihavaintoja:

Tulin viime yönä taksilla kotiin. Oli kylmää, ja minulla oli isohko kaulahuivi. Kotona aloitellessani iltatoimia tunsin outoa keveyttä oikean korvani seutuvilla. Ravistin päätäni ja kuulin korvakorun iloisen helinän vain vasemmassa korvassani. Riensin peilin luo ja näin tyhjyyden siellä, missä suosikkikorvakoruni olisi pitänyt sijaita. Voi saasta. Juuri ennen taksista poistumista kuski vielä varmisti, että kaikki on nyt mukanani (olin juuri käyttänyt melko pitkän tovin hanskani etsimiseen, ja kuski ehkä kyllästyi seuraamaan... mutta ei ole helppoa löytää mustaa hanskaa tummasta autosta tummassa yössä musta takki yllään!), ja minä siihen että juu, kyllä nyt on kaikki kunnossa, kiitos ja hei! Eipä ollut, ei, lempikoru jäi. Ja minä tiedän, mitä tapahtui - se tarttui huiviini, irtosi sitten korvasta ja putosi. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta. Ääliö.

Tänään taas todistin bussipysäkillä, kuinka joku oli - sinänsä hyvin luovasti ja taiteellisesti - oksentanut todellisessa pikkujouluhengessä sekä penkin vasempaan että oikeaan laitaan jättäen kuitenkin keskiosan puhtaaksi. Kuudes aistini kertoi, miltä pysäkillä alkaa haista, kun tulee suojasää. Illansuussa puolestaan sain jälleen kokea, että jos on monta kuukautta urheilematta lainkaan ja menee sitten pelaamaan jääkiekkoa periaatteella asenne korvatkoon taidon, sitä saa pelata kirjaimellisesti veren maku suussaan.

- - -

Tämä ei varsinaisesti liity edelliseen, mutta nyt on pakko ihmetellä ääneen, pitäisikö kutsua manaaja. Irjan lailla minäkin vihaan sukkahousuja. Mutta. Jätin tässä välissä luonnoksen odottelemaan julkaisemista ja kävin sijoittamassa puhtaita pyykkejä narulle. Koneessa oli kahdettoista sukkahousut, eikä pesuväli edes ollut ollut erityisen pitkä. Mitä tämä tällainen oikein on, häh? Kuka tässä ruumiissa oikein asuu, käyttää sukkahousuja ja hukkaa korvakorujani ja pelaa jääkiekkoa (jääkiekkokin on oikeasti paha, paha asia)? Ja ties mitä muuta se tekee! Käy varmaankin aerobicissa ja Stockmannilla ja kuuntelee Radio Novaa - ehkä vielä kamalampiakin asioita, en edes uskalla ajatella...

EDIT:  "Irjan lailla minäkin vihaan sukkahousuja", kirjoitin tuossa yllä. Kukahan minä siis luulen olevani? Kyllä tässä taitaa tosiaan olla diagnoosin paikka, sen verran on identiteetti hukassa. Tohtori Google, täältä tullaan!

3 kommenttia:

kunnankirjuri kirjoitti...

Tuohon korvakorujuttuun:
http://www.kannissaoletaalio.fi/

:D

Nöpöstiina kirjoitti...

Älä huolestu, olet vain tullut tietoiseksi sivupersoonistasi :) Niiden kanssa pärjää ihan hyvin, kunhan omaa vankan auktoriteetin ja valitsee itse kuka persoonista saa tulla esiin. On tosi kätevää voida syyttää jotakuta muuta omista mogistaan! Ja päätöksentekoon saa apua kun puhuu "omilleen". Minulla on mm. Pullantuoksuinen Kotiäiti, HormooniHirviö, Sitkeä Torpan Akka, Hiljainen Sivustakatsoja, Radikaali Kannanottaja, Päähänpotkittu Reppana, Luova Näpertäjä... Näitähän riittää :)

neiti talonmies kirjoitti...

Varpu: Vas-tus-tan. Siis ajatusta mistään kännistä. Se oli se huivi! Minä tiiän, koska olen ennenkin hukannut korujani samalla tavalla! Minä keskityn olemaan ääliö myös (ja etenkin) selvin päin, sitä paitsi - ei riitä siis humala syyksi.

Nöpöstiina: Kuulostaa hyvältä, syntipukkeja ei koskaan ole liikaa! Pitänee alkaa hioa tuota sivupersoonamallia ihan tosissaan ;)