lauantai 13. marraskuuta 2010

Nyt en kyllä tykkää yhtään (mistään)


Terveisiä vankilasta alias kotoani. Luettelen nyt satunnaisessa järjestyksessä asioita, joiden ansiosta tämä päivä on ollut tyhmä päivä:
  • Tuomitsin itseni kotiarestiin ihan itse; tänä viikonloppuna minulla ei ole oikeutta sosiaaliseen elämään ennen kuin olen hankkiutunut eroon huomattavan suuresta joukosta tylsiä, mutta pakollisia työtehtäviä. Oma valinta, siis. Mutta. Siitä huolimatta minulla on nyt TYLSÄÄ. Ja ulkonakin on niin pimeää koko ajan, että ilta tuntuu vähintään vuorokauden mittaiselta.
  • Olen myös hieman katkera siitä, että kukaan ystävistäni ei ole ottanut asiakseen kutsua minua mihinkään tai ehdotella mitään tekemistä (kotiaresti toimii siis niin, että minä en saa aktiivisesti hankkia itselleni tekemistä, mutta jos joku ehdottaa, voin kyllä joustaa). Paskiaiset. Kukaan ei muutenkaan ikinä ehdota mitään nykyään. (Itsehän istun yhtä lailla kotona marisemassa, että mitään ei tapahdu, mutta nyt on hei marraskuu, silloin saa vähän luistella vastuusta ja syytellä muita.)
  • Kävin kyllä tylsyyttä vältelläkseni (ja osittain olosuhteiden pakosta, kyllä tässä pitäisi vähitellen jotain löytää) katsomassa yhtä asuntoa, mikä oli kovin turhauttava kokemus. Miten asunto, joka on pinta-alaltaan 140 % nykyisestäni, voi vaikuttaa ihan yhtä pieneltä, ellei pienemmältä? Ja maksaa silti ihan hävyttömän paljon? (Ja minä puhun nyt vuokrista, omistusasuntoja en uskalla edes ajatella, saati sitten käydä katsomassa.)
  • Lisäksi maksimoin kurjuutta käymällä Itäkeskuksessa, ja on aina yhtä kivaa käydä kauppakeskuksessa lauantai-iltapäivisin. (Olen aika huono vanki, tiedän, mutta ei tuo tekeminen ollut sosiaalista, vaikka poistuinkin kotoani...)
  • Äiti soitti minulle vähän ennen yhdeksää. Ensinnäkin. Äitini on yleensä siihen aikaan nukkumassa. Toisekseen. Ensimmäisenä hän kysyi, missä minä olen, ja vähänkö on ärsyttävää vastata siihen, että kotona, kun kerran on tylsää ja haluaisi olla jossakin muualla. Ja ainakaan sellaiseen vastaukseen ei pidä reagoida ihmetyksellä, ja erityisesti ei silloin, jos sattuu olemaan sen lauantaina kotona möllöttäjän äiti. Äiti hei:
    • Jos minulla on lauantaina ns. elämää (eli villeimmillään ehkä elokuvissa käymistä), niin en minä silloin yleensä edes vastaa puhelimeen, koska en kuule sitä.
    • Muutenkin jo ärsyttää, että ei ole oikein mitään kivaa kalenterissa kuin yhtenä viikonloppuna ennen joulua. Sinun ei pidä tytärtäsi hänen elämänsä ankeudesta muistutteleman.
    • Ja kun puhelin soi noinkin myöhään ja soittaja on, kuka on, alan heti ajatella, että jotain pahaa on sattunut, koska äiti on kyllä jo nukkumassa. Joten soita vain minulle, mutta seuraavan kerran vaikka sunnuntaina, jooko?
  • Sitten ärsyttää sekin, että ei ole kovin hyvin kotiaresti minua töiden ääreen ruoskinut, joten huomenna on aika hekumallinen ToDo-lista odottamassa.
  • Ai niin, vielä yksi ihana asia: olen saanut oikein tehokkaasti valmistauduttua talviuniin. Niinpä ehkä isoin hameeni, joka normaalioloissa ei pelkästään pyöri päällä, vaan melkeinpä putoaa yltä ilman vyötä, on nyt ihan sopiva. Ja jotta tilanne ei varmasti jäisi minulle epäselväksi, kävin sovittelemassa alusvaatteita siellä Itäkeskuksessa. Tuli niin hyvä tunne sisimpään, että laitan ehkä maanantaina nimenmuutoksen vireille. Irja Sassista tulee Moby Dick. Jos kaipaavat perusteluja, menen sovituskoppiin ja otan kuvan. Enemmän kuin tuhat sanaa, ja niin edelleen.

2 kommenttia:

Nöpöstiina kirjoitti...

Itäkeskuksessa käynti vastaa ainakin paria vuotta vankilassa! Ja kun on vielä viikonloppu... Vaatteiden sovitus on kamalaa, ja alusvaatteiden vielä hirveämpää! Eli kyllä kaikilla kohtuullisilla mittareilla olet ainakin 10 vuotta lusinut lauantaina!
Olet ansainnut ison kahvin ja vielä isomman leivoksen. Muista vältellä peilejä, ne ovat paholaisen keksintöä! Ja hei, alkuviikosta kakut ja leivokset saa kaupasta isänpäivän jäljiltä alennettuun hintaan :)
terv. Hän joka on maanantai-aamuna marketin kylmähyllyllä hakemassa leivosta lohduksi, kun laihdutus ei suju...

neiti talonmies kirjoitti...

Ihanaa, että muillakin on henkistä ryhtiä ja selkärankaa! Mulla pitäisi huomenna olla työkaverien kanssa pienet kokoontumisajot ravintolassa - muistan sanasi tilatessani jälkiruokaa ;)