Häpeällinen tunnustus

Päädyin sittenkin katsomaan elokuvan, jota haukuin jo valmiiksi. Piti viikonloppuna mennä toverin kanssa elokuviin, mutta ensin piti etsiä molemmille sopivia vaihtoehtoja (ei ollut ihan helppoa; olen joskus nirso valikoiva) ja kun sitten saavutimme yhteisymmärryksen, lippuja kyseiseen elokuvaan ei ollutkaan enää saatavilla. Annoin pitkin hampain ennakkoluuloilleni periksi, ja Anna Kareninaksi meni. Vähän harmittaa sanoa, ettei oikeastaan harmita.

Plussat:
+ Pidin elokuvan toteutustavasta (teatterimiljööllä kikkailu ja visuaalinen runsaus) varsin paljon. (Pidän Bollywood-elokuvistakin, joten mitä muutakaan voi odottaa... Yliampuvuus on hieno asia!)
+ Myös sivuosien roolitus miellytti minua monessa suhteessa.
+ Lisään tämän kohdan, jotta plussia ja miinuksia olisi yhtä monta (ja koska kokonaisuus kallistui mielessäni enemmän sinne myönteisen puolelle).

Miinukset:
- Keira Knightley on yhä vain puunaamainen tuijottelija. Ellei teos olisi tuttu entuudestaan, Annan ratkaisu tuntuisi elokuvassa täysin perustelemattomalta.
- Vronskin hiukset näyttävät siltä, että niille on tehty epäonnistunut kotiblondaus. Vronski on muutenkin enemmän muikisteleva poikanen kuin kohtalokas rakastaja.
- Kaikilla mieshahmoilla on viikset ja/tai pulisongit, mikä on teoksen tapahtuma-ajan huomioiden ehkä perusteltua, mutta valkokankaalla hyvin epäesteettistä.

Päivän mietelause: Ennen mies maansa myö kuin sanansa syö. Onneksi minulla ei ole maata myytäväksi.