lauantai 2. heinäkuuta 2011

Opettavainen matkakertomus, osa 3 a)

Jos oli menolentoni kätevästi valittu, paluulento oli vielä lystikkäämpi tapaus: se lähti aamulla klo 7.10. Bussilla olisi kyllä päässyt yön halki oikealle paikkakunnalle, mutta aikaisempi vuoro kaikista kahdesta vaihtoehdosta olisi ollut perillä parikymmentä minuuttia ennen lennon lähtöä. Ehkäpä ei… Lentojen varaamisen jälkeen matkatoverini oli joutunut aikaistamaan paluutaan. Yksin en viitsinyt hotellihuonetta ottaa, joten valitsin vaihtoehdon ä(äliö): edellisiltana viimeistä edellisellä junalla perille (tässä oli sentään järjen hiven mukana, koska osasin tarkistaa, että pääsen vielä asemalta suoralla bussilla lentokentälle kolmella eri metrolinjalla harhailun sijaan), yö lentokentällä ja kirkkain silmin liikenteeseen. Oli muuten yksi elämäni epämukavimmista öistä muun muassa näistä syistä:
  1. Check in -tiski avautui vasta aamuviideltä. Pääsin siis viettämään tuntikaupalla laatuaikaa aiemmin kadoksissa olleen matkalaukkuni kanssa sen sijaan, että olisin voinut huolehtia pelkistä käsimatkatavaroista.
  2. Kentän kaikissa tuoliriveissä oli kiinteät kädensijat, joten niissä oli mahdotonta päästä makuuasentoon. Ainakin luulin niin, kunnes aamukolmen maissa eräs mies asettui muutaman penkin päähän minusta ja pani mukavasti pitkäkseen. Aivan vieressäni oli rikkinäinen tuoli, jota en ollut huomannut! Aargh!
  3. Eräällä sedällä oli jäänyt lääkkeitä ottamatta, joten hän päätti viettää yötä raikuvasti huudahdellen ja villisti käsiään taputtaen. Lentokentällä nuo äänet kajahtelivat mukavasti. Ehkä hän oli tehnyt jotain muutakin, koska viihteen jatkuttua parin tunnin ajan häntä tultiin hakemaan noin kymmenen univormupukuisen herran voimin. (Epäilen kyllä, että vartijoilla oli vain tylsää, koska seurueen kulkiessa ohitseni huomasin, että setä oli suuresta äänestään huolimatta hyvin pieni mies (arvioisin alle 150-senttiseksi), eikä hän ollut nähtävästi tehnyt juurikaan vastarintaa – ihan vapaana hän siinä kulki ja rupatteli henkilökunnan kanssa.)
Tuli aamu, tai ainakin päätin, että nyt on aamu. Kuoriuduin neuleesta, johon olin yön ajaksi kääriytynyt. Kävin pesemässä kasvot ja lisäämässä deodoranttia, mutta aamutoimillani en havainnut, että neuleesta oli taas kerran tarttunut mustaa nukkaa kainaloihin (näin on käynyt ennenkin, mm. töissä). Huomasin asian vasta yli puoli vuorokautta myöhemmin, kun olin jo selvinnyt Suomeen, käynyt keskustassa kaupassa ja olin vihdoinkin bussissa matkalla kotiin. (Näytin siis vähän tältä.)

Ei kommentteja: