maanantai 24. lokakuuta 2011

Kuivauskaapin tarkoitus

Minun kotonani ei ole koskaan ollut tiskikonetta. Lapsuudenkodissani sitä ei ollut, koska sitä ei kuulemma tarvittu. (Nykyään vanhemmillani on tiskikone, koska kun he muuttivat, uudessa kodissa se kuului keittiön perusvarustukseen. Konetta ei kuitenkaan käytetä juuri milloinkaan, koska äitini tiskaa jokaisen aterian jälkeen - joskus myös kesken aterian, jos viimeinen ruokailija ei pidä lautasestaan kiinni tarpeeksi lujasti...) Minun kodeissani taas ei ole ollut tiskikonetta, koska niiden keittiöt ovat olleet pieniä, toisinaan suorastaan naurettavan pieniä, ja koska olen mielestäni asunut niissä ihan vain väliaikaisesti (viimeisin väliaikaisuus kesti yli kuusi vuotta...). Siksipä asuntoon mahtuvaa tiskikonetta ei ole mielestäni kannattanut ostaa, vaikka mieli on tehnyt monta kertaa.

Välttelen tiskaamista viimeiseen saakka ja olen alkanut hiljalleen kyllästyä keittiössäni tiskivuoren yllä lenteleviin kärpäsiin. Kun kohtapuoliin muutan, aion siis todellakin ostaa astianpesukoneen. Tämä suunnitelma on saanut minut miettimään keittiön sisustusta uudesta näkökulmasta, ja olen saapunut jännän äärelle.

Koska olen kasvanut käsin tiskaamisen maailmassa, olen tottunut siihen, että kuivauskaapissa säilytetään kaikkia niitä astioita, joita eniten käytetään. Niin oli lapsuudenkodissani ja niin on ollut myös minun kodeissani. En minä viitsi siirrellä astioita kuivauskaapista varsinaiseen astiakaappiin - mitä turhia? (Pukeutumisessakin noudatan aika usein pyykkinarulta päälle -periaatetta.) Olen kuitenkin vasta viime vuosina tajunnut, että kaikki eivät toimi samalla tavalla. Välillä olen vain ihmetellyt, miksi ihmeessä vieraani etsivät kahvikuppeja astiakaapeista eivätkä kuivauskaapista. Astiakaapissahan ovat ne harvimmin käytetyt rumat astiat! (Minä en yleensä kanna astioita vieraiden eteen; kahvit voin keittää, mutta kuppien suhteen vallitsee itsepalvelu. Hyvä emäntä -pisteet asteikolla 1-10: -3.)

Pitkän pohjustuksen jälkeen alamme päästä varsinaiseen kysymykseen kuivauskaapin perimmäisestä tarkoituksesta. Entäs sitten, kun edustan uutta, modernia ihmislajia ja minullakin on tiskikone? Mitä kuivauskaapilla sitten tehdään? Seisotetaan tyhjänä? Eihän sellainen peli vetele, hyvänen aika. Kaappien tehtävä on olla täynnä tavaraa!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sinne kuivauskaappiinkin tavaraa kertyy. Siellä säilytetään niitä astioita, joita ei voi pestä pesukoneessa, vaan jotka tiskataan käsin. Esim. paistinpannut, lasiatiat, puuastiat jne.

neiti talonmies kirjoitti...

Mutta kertyykö niitä sitten niin paljon, että kokonainen kaappi kannattaisi uhrata niille? Ah, kamalan vaikea hyväksyä... Tämä on nyt selvästi minulle kasvun paikka ;)

äiti raitapaita kirjoitti...

Meillä säilytetään nykyään kuivauskaapissa ritilähyllyillä niitä astioita, jotka on kuitenkin pakko pestä käsin, ja lisäksi kaikenlaisia muovisia kippoja, jotka tulee tiskikoneesta märkänä, eikä niitä viitsi märkänä latoa tavalliseen kaappiin.

Mutta voithan sä vaihtaa ritilähyllyjen tilalle tavalliset hyllyt, jos haluat.

neiti talonmies kirjoitti...

äiti raitapaita: Pääsen huomenna katsomaan tulevaa kotiani, joten pitää varmaan tutkia tuo kuivauskaappiasiakin ja keksiä lautaspinoille optimaaliset paikat samalla kun mittailen sohvalle paikkaa ja tarkistan, onko seinissä reikiä :)