maanantai 25. kesäkuuta 2012

Hitaasti huono tulee

Olen ehkä joskus kirjoittanut siitä, että minulla on taipumusta lykätä asioita. Tai sitten olen vain aikonut kirjoittaa, mutta en ole saanut aikaiseksi - ei voi tietää... Yllättävän monet asiat ratkeavatkin sillä, että odottaa vain tarpeeksi kauan tekemättä mitään. Sitten on myös sellaisia juttuja, joita ei ehkä kannattaisi lykätä loputtomiin.

Kauan sitten kävi niin, että printteristäni loppui muste. Mustekasetti odotteli tyhjillään niin pitkään, että kun lopulta sain vietyä sen täytettäväksi, se olikin kuivunut piloille. Sen jälkeen tulostin seisoi työpöydällä ja vintillä käyttökelvottomana, kunnes vuosi sitten toukokuussa nakkasin sen muuton yhteydessä roskiin. Lyhyesti sanottuna uusi tulostin on ollut ostoslistallani ainakin... no, riittävän kauan. Mutta kun tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden (ja kodinkoneiden ja urheiluvaatteiden ja urheiluvälineiden ja ihan kaikenlaisten erikoisvarusteiden) ostaminen on minusta niin hirvittävän hankalaa, en vain ole saanut tulostinta hommattua.

Sitten tuli tämä päivä, ja minä menin vihdoinkin alan liikkeeseen ja käytin ainakin 40 euroa tähän suurta asiantuntemusta vaativaan ja kallisarvoiseen hankintaan, ja nyt kiroan itseäni, kun en saamattomuuksissani ole saanut asiaa hoidettua aiemmin. Nyt voin tulostaa kotona matkaliput ja reittiohjeet ja tärkeät paperit, jotka aina muistaa vasta viisi minuuttia ennen kuin niitä tarvittaisiin! Nyt minä voin jopa skannata asioita! Ihmeellistä! (Käytännössä: nyt voin alkaa harkita esimerkiksi tallettamieni takuukuittien skannaamista ja käydä toimeen sitten, kun tekstit ovat jo lämpöpaperista haihtuneet...)

Nyt voin myös miettiä, kuinka monta ylimääräistä tuntia tulin kahden edellisen talven mittaan viettäneeksi työpaikalla tekemässä tehotonta työtä hankalina ajankohtina vain, koska tarvitsin ihan ehdottomasti tulostinta ja kotonani ei sitä ollut... Kyllä tekisi joskus mieli lyödä itseään isolla nyrkillä. Tai vasaralla.

Ihan jokaisen päivän mietelause: Miksi tehdä helposti, jos vaikeastikin voi?

1 kommentti:

Nöpöstiina kirjoitti...

Tai vaihtoehtoisesti: Asiat voi tehdä vaikeasti, tai helvetin vaikeasti. Minä harrastan jälkimmäistä vaihtoehtoa :)