keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kevät

On ihanaa kun nuo järkyttävän isot lumikasat hupenevat auringossa ja vesisateessa. On kevät, ja minä rakastan kevättä (toisin kuin eri aikaan syntynyt siamilainen kaksoissiskoni Irja, joka syntymässä erotettiin ja lähetettiin kiertävän sirkuksen matkaan minun jäädessäni elämään prinsessana ruhtinaan hoviin)! 

Minulla oli ihan ikävä oikeaa ja rehellistä vesisadetta. Tuntuu hyvältä olla turvassa kotona tai vaikka töissäkin, kun sade ropisee ikkunaan ja ympäröi joka puolelta.

Eilen oli kaunis ja aurinkoinen ilta Töölössä. Jää on sulanut pois, hiekkaa on siivottu jo kaduilta, ja pikkukengissä pääsee liikkumaan kaupungilla.

Töölö - Tölö

Ei kommentteja: